Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.11.2019/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

 

Asianro 56/00.02.02/2019

 

§ 73

Ilmoitusasiat 12.11.2019

 

                                                         

 

 

                                                          Vapaa-aikalautakunnan tietoon saatetaan seuraavat ilmoitusluonteiset asiat:

 

                                                          Kirjasto- ja kulttuuripalvelut

 

                                                          Museolain uudistuksen yhteydessä myös museoiden valtionosuusjärjestelmää uudistettiin. Kaikki valtionosuutta saaneet museot joutuivat hakemaan valtionosuutensa uudestaan kaudeksi 2020 - 2024. Nyt OKM on tiedottanut, että Raision museo Harkko on päässyt valtionosuuden piiriin seuraavaksi nelivuotiskaudeksi, valtionosuus vuodelle 2020 kahdelta museoammatilliselta henkilötyövuodelta on 53 103 €.

 

                                                          Raision kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään 6.12. klo 12.00 kaupungintalolla, kahvitarjoilu alkaa klo 11.15. Juhlapuheen pitää Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Joni Lindeman.

 

                                                          Raision museo Harkossa Viisi vuosikymmentä arkeologiaa - Turun yliopiston arkeologian oppiaine 50 vuotta -näyttely 8.12.2019–9.2.2020 Raision kaupungintalolla. Viisi vuosikymmentä arkeologiaa -seminaari Raision kaupungintalolla la 7.12.2019 klo 10–15, seminaarin yhteydessä näyttelyn avajaiset.

 

                                                          Raision kulttuuripalkinnon saajasta voi tehdä esityksiä to 5.12. klo 16.00 asti joko postitse osoitteella Raision kulttuuripalvelut, Eeronkuja 2, 21200 Raisio tai sähköpostilla osoitteeseen kulttuuri@raisio.fi tai jättää ehdotuksensa liikunta- ja nuorisopalvelujen NuoLi-palvelupisteeseen Kirjastotalossa. Palkinto annetaan raisiolaiselle yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on joko uransa aikana tai kuluneen vuoden aikana tehnyt merkittävää kulttuurityötä joko alueellisesti, paikallisesti tai valtakunnallisesti. Palkinto on tunnustustyyppinen, eikä sisällä rahaa. Kuka tahansa voi ehdottaa palkinnon saajaa. Palkinto jaetaan nyt 18. kerran ja sen saajan päättää vapaa-aikalautakunta. Palkinto jaetaan Harkon valanta -tilaisuudessa la 15.2.2020.

 

Liikuntapalvelut

 

11.11.                 Seuraparlamentin kokouksessa esillä mm. Vaisaaren koulu

mukaan urheiluyläkoulu-kokeiluun, lasten ja nuorten iltapäivätoiminta, erityisavustus vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksen tukemiseksi.

 

13.11.                 Temput ja tohinat 1/3 päivähoidon 4–5-vuotiaille lapsille

Kerttulan liikuntahallilla

14.11.                 Temppuilut perhepäivähoidon lapsille liikuntahallilla.

 

1.12.                   Menoa Muksuille -tapahtumaperheen pienimmille Kerttulan

liikuntahallilla.

 

2.12.                   Hyvän seuran verotus -koulutus valtuustosalissa

 

10.12.                 3.–6-luokkien uintikilpailut Ulpukassa.

 

 

Nuorisopalvelut

 

30.10.           Varsinais-Suomen työpajaverkoston RESÅ-PÄIVÄ paikkana

Raision kaupungintalo. Tilaisuus oli puolen päivän mittainen koulutus- ja keskustelutilaisuus.

 

21.11.                 Karvettilan toiminnan esittely NuoLi-palvelupisteessä klo 16

alkaen. Karvettilan toiminta on suunnattu 18–35-vuotiaille

nuorille aikuisille.

 

23.11.                 RaisioLasten -tapahtuma 2019 Vaisaaren koululla klo 10–13.

Raisiolaiset lasten parissa toimivat tahot esillä ilmaisessa koko perheelle suunnatussa lauantaiaamupäivässä.

 

28.11.                 Noppalive, Nuortenkeskus Nopassa klo 18–21.

Esiintymässä SDM ja Catalyst Raisiosta. Ilmainen ja ikärajaton ilta!

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen.

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa