Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.11.2019/Pykälä 355

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 500/12.00.00/2018

§ 355

Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys

 

 

Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus:

 

Sivistyskeskus on valmistellut yhdessä keskuksen toimialueiden kanssa Raision sivistyspalveluita kattavan palveluverkkoselvityksen. Palveluverkkoselvitykseen on kirjattu sivistyskeskuksen järjestämät palvelut, niitä järjestävät yksiköt ja palveluiden tuottamat kustannukset. Jokaisen toimialueen osalta on valmisteltu myös esitys toiminnan kehittämiseksi ja rakenteiden muuttamiseksi 2020-luvun aikana.

 

Sivistyspalveluiden selvitystä on valmisteltu järjestelmällisesti syksystä 2018 alkaen. Valmistelusta on vastannut sivistyskeskuksen hallinto ja se on toteutettu tiiviissä yhteistyössä sivistyskeskuksen eri toimialueiden kanssa. Valmistelun aikana on järjestetty useita kuntalaisten info-tilaisuuksia ja työpajoja. Kuntalaisilla on myös ollut mahdollisuus osallistua palveluiden kehittämiseen kaupungin kotisivuilla olevalla ideaseinällä.

 

Toimialakohtaiset esitykset ovat olleet sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan hyväksyttävinä lokakuussa. Tämän jälkeen sivistyskeskus on yhdistänyt toimialojen selvitykset koko sivistyskeskuksen palveluverkkoa koskevaksi esitykseksi ja se tuodaan nyt kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Oheismateriaali

10

Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys 2019

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteen mukaisen sivistyskeskuksen palveluverkkoselvityksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa