Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.11.2019/Pykälä 363

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 987/00.04.02/2019

§ 363

Lausunto koskien Mylly-Antin koulun toiminnan järjestämistä

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus:

 

                                                          Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri vastaa vaikeavammaisille oppilaille tarkoitetun Mylly-Antin koulun toiminnasta. Koulun tilat sijaitsevat tällä hetkellä Turussa ja ovat osoittautuneet opetuksen järjestämisen kannalta epäkäytännöllisiksi. Nykyisten koulutilojen korvaamiseksi on käynnistetty neuvottelut kuntien kanssa keväällä 2019 ja niiden pohjalta KTO on lähettänyt kunnille liitteenä olevan lausuntopyynnön.

 

Lausuntopyynnössä pyydetään kunnilta kannanottoa uusien tilojen hankintaa varten. Mahdollinen uusien tilojen sijoituspaikka olisi Kaarinan Ravattulan alueella oleva tontti.

 

Lausunnon jättämistä varten KTO:lta on pyydetty jatkoaikaa 5.11.2019 asti.

 

Lausunto:

 

Raision kaupunki puoltaa tarkoituksenmukaisten tilojen hankkimista Mylly-Antin koulun toiminnan järjestämistä varten. Uusien tilojen hankinnan valmistelua ja tilojen suunnittelua tulee jatkaa tiiviissä yhteistyössä KTO:n toiminnassa mukana olevien kuntien kanssa.

 

Uusien koulutilojen suunnittelun yhteydessä tulee myös kiinnittää huomiota Mylly-Antin koulun tilatarpeisiin tulevaisuudessa, tulevien vuosien oppilasmäärään sekä koulun oppilaaksioton käytänteisiin.

 

 

Oheismateriaali

16

Lausuntopyyntö 20.9.2019 koskien Mylly-Antin koulua

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää antaa edellä olevan lausunnon koskien Mylly-Antin koulun toiminnan järjestämistä.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Varsinais-Suomen Erityishuoltopiirin kuntayhtymä

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa