Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto (1.6.2019 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.11.2019/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 426/00.02.02/2019

§ 71

Vanhusneuvoston ja Eläkeläistoimikunnan yhteistyö ja tavoitteet

 

 

 

 

 

                                                         

 

Kokouksessa keskustellaan vanhusneuvoston ja Eläkeläistoimikunnan yhteistyöstä ja tavoitteista.

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Vanhusneuvoston puheenjohtaja Auli Raunio

 

Vanhusneuvosto merkitsee esille tulleet asiat tiedokseen.

 

 

 

Päätös                                           

Vanhusneuvosto merkitsi esille tulleet asiat tiedokseen.

 

Todettiin, että vanhusneuvostolla ja Eläkeläistoimikunnalla on omat tehtäväalueensa. Yhteistyötä on tehty erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Päätettiin, että jatketaan yhteistyötä jatkossakin entiseen malliin.

 

Keskusteltiin Hulvelan kuntosalin vuoromuutoksista. Todettiin, että yhdistysten omat vuorot olivat aikaisemmin kuntoilun lisäksi myös sosiaalinen tapahtuma. Tämä tuottaa nyt hieman haasteita. Kuntosalien avoimet vuorot mahdollistavat kaikille raisiolaisille eläkeläisille mahdollisuuden tulla kuntoilemaan riippumatta siitä, onko minkään yhdistyksen jäsen. Todettiin, että muutokset ovat tulleet nopealla aikataululla ja jatkossa toivotaan tiedottamista muutoksista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa