Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.10.2019/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 957/11.01.00.01/2019

§ 39

Terveysvalvonnan lausunto ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisesta ilmoituksesta / eläinsuoja Leena Raita, Naantali

 

 

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 7.10.2019:

 

Naantalin kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa on vireillä eläinsuojan Leena Raita ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukainen ilmoitus, joka koskee olemassa olevan toiminnan olennaista muuttamista. Asiasta pyydetään terveydensuojeluviranomaiselta lausuntoa 1.11.2019 mennessä. Naantalin ja Raision kaupunkien ja Ruskon kunnan terveydensuojeluviranomaisena toimii Raision kaupungin terveysvalvontajaosto.

 

Hakemus ja toiminta

Kyseessä on olemassa oleva eläinsuoja, jolle on vuonna 2013 myönnetty ympäristölupa. Muutosilmoitus koskee eläinten määrää, tuotantosuunnan sekä lannankäsittelyjärjestelmän vaihtamista. Tila sijaitsee Salavaisten saaressa, Velkualla.

 

Tilalla on aiemmin ollut lypsylehmiä. Näistä on luovuttu vuoden 2018 aikana. Toiminta keskittyy jatkossa lihantuotantoon. Tila myy tuottamansa lihan itse. Toimijalta saadun tiedon mukaan lihan myyntiin on käytössä myyntiauto. Teurastus ja lihan paloittelu tapahtuvat muualla.

 

Tilalla on n. 160 lihanautaa, jotka laiduntavat ulkona ympäri vuoden eivätkä vaadi eläinsuojaa. Kyseessä on kylmän sään kestävä paksuturkkinen Galloway-rotu. Eläimet on jaettu viiteen laumaan, talvella neljään. Laidunalueiden kokonaispinta-ala on 135 hehtaaria. Ala pienenee talveksi. Ulkotarha-alueilla on mahdollista pitää enimmillään 210 eläintä. Eläimet ruokitaan päivittäin. Rehut tehdään kesällä mantereen puolella ja kuljetetaan syksyllä saareen. Ruokintapaikkoja on 6 kpl. Juottopaikkoja on 4 kpl ja ne ovat käytössä pääsääntöisesti vain talvella, koska eläimet juovat merestä, soista, ojista ja järvestä. Juottopaikkojen vesi on vesijohtovettä. Eläimille on katettua tilaa vanhassa navetassa, kaksi pienempää katosta laitumilla ja tilan vieressä noin 30 m2:n katos. Sääsuojat sijaitsevat yli 50 metrin etäisyydellä vesistöistä. Talvella eläinten pääsy merenrantaan estetään. Vanha parsinavetta on käytössä tarpeen vaatiessa eläinten erottelutilana tai sairaskarsinana muutamia kertoja vuodessa.

 

Parsinavetan poistuttua käytöstä myös tilan lantala on poistettu käytöstä. Laitumille jäävää lantaa ei kerätä. Olemassa olevaan lantalaan on suunnitteilla pihattotyyppinen makuukatos, johon on tulossa paikat 50 eläimelle. Makuukatokseen tulee kuivikepohja, joka tyhjennetään levitysaikoina omille pelloille. Kuivikkeena tullaan käyttämään olkea ja turvetta.

 

Jaloittelualueet eivät sijaitse luokitelluilla pohjavesialueilla. Honkajoki Oy noutaa kuolleet eläimet kolmen vuorokauden sisällä ilmoituksesta.

 

Tilalla on polttoainesäiliö, jonka tilavuus on 2,5 m3. Säiliö on 2-vaippasäiliö, joka on varustettu lukituksella, ylitäytönestimellä ja laponestolaitteella.

 

Arvio toiminnan päästöistä ja vaikutukset ympäristöön

Hajuhaittoja on vähemmän kuin ennen, koska lantala on pois käytöstä ja lantaa ei levitetä enää itse.

 

Meluhaittoja on vähän, niitä tulee lähinnä traktoreista ja työkoneista.

 

Ravinnepäästöjä mereen ja saaren järveen on vaikea arvioida. Eläimet hoitavat ympäristöä laiduntamalla.

 

 

Alueen sijaintikartta on esityslistan oheismateriaalina. Hakemusasiakirjat liitteineen ovat nähtävänä kokouksessa.

 

 

Oheismateriaali

3

Sijaintikartta Raita, Salavainen.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto antaa eläinsuoja Leena Raidan ympäristönsuojelulain mukaisesta ilmoituksesta seuraavan lausunnon:

 

Toiminnan muutokselle ei ole terveydensuojelullista estettä. Ilmoituksessa esitetty toiminta ei asianmukaisesti hoidettuna aiheuta terveydensuojelulaissa tai -asetuksessa tarkoitettua terveyshaittaa.

 

Eläinjätteen välivarastointi ja säilytys tulee järjestää hygieenisesti. Välivarastointi ei saa aiheuttaa terveyshaittaa ympäristön asutukselle eikä muutakaan vaaraa tai haittaa.

 

Haittaeläimiä, kuten rottia, hiiriä ja kärpäsiä tulee torjua rehuhygieniaan, yleiseen viihtyvyyteen ja rehuvaraston rakenteisiin aiheutuvien haittojen vähentämiseksi.

 

Polttonesteet, kemikaalit, tuotteet ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä tilalla niin, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa, kohtuutonta hajuhaittaa tai saastumisvaaraa pinta- tai pohjavedelle.

 

 

Päätös                                           

Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Naantalin kaupunki

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa