Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto (1.1.2019 - 31.12.2020)
Pöytäkirja 21.10.2019/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 138/00.02.02/2019

§ 83

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Annika Ollila pitää tilannekatsauksen kouluverkkoselvityksen etenemisestä sekä muista lautakunnan ajankohtaisista asioista

 

                                                          Huhtikuun kokouksessa 25.4.2019 nuorisovaltuusto päätti jättää kannanoton kouluverkon vaihtoehtoihin liittyen sivistyslautakunnalle ja asettaa kyseisen kannanoton tekemiseen työryhmän. Työryhmä valmisteli kannanoton toukokuun loppupuolella ja lähetti sen sivistyslautakunnalle. Lautakunnan puheenjohtaja Annika Ollila pitää tilannekatsauksen lautakunnan esillä olevista asioista ja kouluverkkoa koskevan uudistuksen etenemisestä.

 

Päätösehdotus                           Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Aleksi Suro

 

Nuorisovaltuusto merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös                                           

Nuorisovaltuusto merkitsi asiat tiedoksi.

 

Annika Ollila poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 16.23.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa