Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.08.2019/Pykälä 272

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1270/01.01.03/2018

§ 272

Konsernihallintojohtajan tehtävän jatkaminen

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 4 luvun 33 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee konsernihallintojohtajan konsernihallinnon viranhaltijoista.

 

Kaupunginhallitus on päättänyt 11.02.2019 § 55, että henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä toimii konsernihallintojohtajana siihen saakka, kunnes uusi talousjohtaja on valittu, kuitenkin enintään 10.8.2019 saakka. Kaupunginhallitus on valinnut talousjohtajaksi Sanna Häklin, joka aloittaa virassaan 1.9.2019. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus päätti, että Sanna Häkli toimii konsernihallintojohtajana 1.9.2019 lukien.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää jatkaa henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperän konsernihallintojohtajan tehtävää 10.8.-31.8.2019 saakka samoin ehdoin.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä ja Sanna Häkli poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohta (osallisuusjäävi).

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sanna Häkli

 

 

Jarmo Niitynperä, Konsernihallinto

 

 

palkat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa