Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.09.2019/Pykälä 154

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 446/02.05.01/2013

§ 154

Avustusanomus raisiolaisille aikuisille ja nuorille suunnatun kriisiauttamistoiminnan jatkamiseksi Lounais-Suomen mielenterveysseuran kriisikeskuksessa vuonna 2020

 

 

                                                      Johtava sosiaalityöntekijä Leena Lahti 18.9.2018:

 

Lounais-Suomen Mielenterveysseura on lähettänyt Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnalle avustusanomuksen kriisiauttamistoiminnan järjestämiseksi raisiolaisille ja ruskolaisille aikuisille ja nuorille Lounais-Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskuksessa vuonna 2020. Raision kaupunki on avustanut kriisikeskuksen toimintaa vuodesta 2011 lähtien. Suomen Mielenterveysseuran jäsenyhdistyksenä toimivan Lounais-Suomen Mielenterveysseuran perustehtävänä on kehittää ja toteuttaa ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä omalla toimialueellaan Turussa ja sen lähikunnissa. L-SMS toiminta on voittoa tavoittelematonta ja se saa järjestölähtöiselle auttamistoiminnalleen tukea STEA:lta ja Turun alueen kunnilta.

 

L-SMS:n päätoimintamuoto on vuodesta 1993 ollut kriisikeskustoiminnan ylläpitäminen. Tämä on mahdollistanut asiantuntijapalvelujen tuottamisen ja tarjoamisen mielenterveystyön alalla. Turun kriisikeskus tarjoaa kriisiapua ja tukea vaikeisiin elämäntilanteisiin joutuneille aikuisille, nuorille, pareille ja perheille. Auttamisen lähtökohtana on asiakkaan kokema kriisi ja kriisityön päämääränä on tukea asiakasta selviytymään vaikeasta tilanteestaan. Palveluja annetaan matalan kynnyksen periaatteella, joten kriisikeskukseen voi hakeutua ilman lähetettä tai diagnoosia ja myös nimettömästi – ajanvaraus puhelimitse riittää. Tuen kesto on 5 – 10 käyntiä/asiakas ja useimmiten se riittää. Palvelu on asiakkaalle maksutonta.

 

Yhdistyksen muita toimintamuotoja ovat vapaaehtoistoiminnan organisoiminen ja kehittäminen sekä alaan liittyvät koulutus- ja työnohjaustehtävät.

 

Yksilö- ja parikäyntien lisäksi raisiolaisilla ja ruskolaisilla asiakkailla on ollut mahdollisuus osallistua vertaistukeen perustuviin ryhmiin. Keväällä 2019 Turun kriisikeskuksessa järjestettiin muun muassa lapsensa menettäneille suunnattu sururyhmä ja lapsille suunnattu sururyhmä. Lisäksi keväällä toteutettiin mm. nuorille suunnattu Löydä oma tarinasi -ryhmä sekä Delfins-ryhmä lapsuuden aikaista seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneille. Kriisikeskuksen toimintasuunnitelma vuodelle 2020 toimitetaan liitteeksi myöhemmin syksyllä, kun se on valmistunut ja hyväksytty.

 

Raision kaupunki on tukenut kriisikeskuksen toimintaa vuodesta 2011 lähtien 9000 €/vuosi. Anomuksen summa on pysynyt samana koko ajan. Lounais-Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskus voi vuonna 2020 tuottaa kohdennetusti raisiolaisille ja ruskolaisille nuorille ja aikuisille suunnattuja kriisikeskuspalveluja, mikäli

 

1) STEA:lta saatava toiminta-avustus toteutuu riittävässä määrin ohjeellisen avustussuunnitelman mukaisesti.

 

2) Raision kaupunki avustaa vuonna 2020 kriisipalvelujen toteuttamista oleellisesti saman tasoisella summalla kuin aiempina vuosina, 9000 €/vuosi.

 

Viime vuodet ovat osoittaneet, että Raisiolla pitää olla valmius järjestää kriisipalvelua nopeasti tukea tarvitseville henkilöille. Viimeisten vuosien aikana on ollut vaikeaa saada nopeasti tarvittavaa, ammatillista kriisi- ja mielenterveystyön apua erilaisiin vaikeisiin elämäntilanteisiin joutuneille henkilöille. On tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä, että Raision sosiaali- ja terveyskeskus avustaa Lounais-Suomen Mielenterveysseuraa 9000 eurolla kriisiavun toteuttamiseksi raisiolaisille ja ruskolaisille nuorille ja aikuisille oheismateriaalina olevan avustusanomuksen mukaisesti. Avustussumma on varattu aikuissosiaalityön talousarvioon.

 

 

 

Oheismateriaali

13

KriisikeskusavustusRaisioSostoimi2020.pdf

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää myöntää Lounais-Suomen Mielenterveysseuralle 9000 € avustuksen kriisitoiminnan toteuttamiseksi raisiolaisille ja ruskolaisille nuorille ja aikuisille vuodelle 2020.

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Leena Lahti, Sosiaalipalvelut

 

 

Lounais-Suomen Mielenterveysseura ry / Turun Kriisikeskus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa