Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 02.09.2019/Pykälä 101

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 867/06.00.00/2019

§ 101

Valtuutettu Merja Niemen ym. valtuutettujen aloite koskien saattohoidon järjestämistä Raisiossa

 

 

Valtuutettu Merja Niemi jätti seuraavan aloitteen:

 

“Saattohoidolla tarkoitetaan vaikeasti sairaan ihmisen oireiden mukaista hoitoa, johon sisältyy kiinteästi ja tärkeänä osana riittävä ja potilaalle soveltuva kivunlievitys. Saattohoidon lähtökohtana on aina potilaan etenevä vakava sairaus, jossa elinajan arvioidaan olevan lyhyt. Hyvässä saattohoidossa potilaan oireita lievitetään ja hänen läheisiään tuetaan mahdollisimman tehokkaasti. Onnistuakseen laadukas saattohoito vaatii monenlaista osaamista, ja se tulisikin toteuttaa moniammatillisesti, tiimimäisenä toimintana. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut asiaan liittyvän saattohoitosuosituksen vuonna 2010, lisäksi kuolevan potilaan oireiden hoitoon on olemassa Käypä hoito -suositus. Hyvin järjestettynä ja suunniteltuna saattohoito on myös kustannustehokasta säästäen perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon kustannuksia.

 

Moni meistä haluaisi kuolla kotonaan. Kotisaattohoidon järjestäminen ja sen kehittäminen tulisikin vastata omia tai läheistemme henkilökohtaisia toiveita. Saattohoidon järjestäminen kotona ei kuitenkaan ole aina mahdollista, ja siksi laadukasta, kiireetöntä ja ammattitaitoista saattohoitoa tulee aina olla tarjolla tarvittaessa myös terveyskeskuksessa tai saattohoitoon perehtyneessä laitoksessa.

 

Inhimillisenä yhteisönä meidän tulee kehittää ja ylläpitää hyvää saattohoitoa, sillä sen avulla lievitämme kuolevan ja hänen läheistensä kärsimystä ja tuemme ihmisyyttä. Yle esitti viime vuoden marraskuussa raportin, jonka mukaan laadukkaan ja onnistuneen saattohoidon toteuttaminen on kuitenkin sattumanvaraista ­ aukkokohtia löytyy esim. joustavien hoitoketjujen ja hoitosuunnitelmien toteutuksen osalta. Valtuutettuna haluankin selvittää, mikä on tilanne Raision kaupungin osalta asiaan liittyen.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että valtuustolle valmistellaan ja tuodaan käsiteltäväksi selvitys Raision kaupungin saattohoidon järjestämisen nykytilanteesta ja siihen liittyvät suunnitelmat saattohoidon kehittämisestä henkilöstön, tilojen, palvelun sisällön sekä kustannusten osalta. Lisäksi pyydämme selvitystä Raision ja Turun kaupungin mahdollisista yhteistyösuunnitelmista liittyen saattohoitokoti Karinaan ja sen palvelujen tarjoamisesta myös raisiolaisten potilaiden käyttöön.

 

Raisiossa 2.9.2019

 

Merja Niemi (kesk.) ja muut valtuutetut

 

Kalle Myllymäki                           Erkki Haavisto

Tuija Hyytiä                                   Jukka A. Rantala

Niko Toivonen Janne Laulumaa

Anneli Kivijärvi                             Saila Rintee

Jari Pulkkinen Harri Seikola

Eija Erasvuo                                  Sari Suominen”

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa