Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.08.2019/Pykälä 257

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 780/10.03.02.00/2019

§ 257

Torikojujen suunnittelu ja rakentaminen

 

 

                                                          Elinvoimapäällikkö Samu Mattila 13.6.2019:

 

Torialueen elävöittämisen yhtenä toimenpiteenä esitän suunniteltavaksi ja rakennettavaksi myyntikojuja. Kojujen ensisijainen käyttö tulisi olemaan perinteisen torilla järjestettävän Joulun avauksen ympärillä myyntikojuina. Keskeisinä valmistuskustannuksina on laskettu yksittäisen kojun kustantavan noin 1400 euroa (alv 0). Hinta ei sisällä mahdollisia sähkö- tai lämmitysasennuksia, jolloin yhden kojun budjetoituna kustannuksena arvioidaan noin 2000 euroa. Itse rakennustyön toteuttaisi Mahittulan toimintakeskus. Esitän siis 3-4 myyntikojun rakentamista yhteistyössä Mahittulan toimintakeskuksen kanssa, kokonaisbudjetiltaan 10.000 euroa. Oheisessa liitteessä on eritelty tarkemmin suunnitelmia, kustannuksia ja tulevia vastuita mahdollisen kojutoiminnan ympärillä.

 

Mahdollinen muu käyttö ja toiminnan laajentaminen selvitetään ensimmäisten käyttökokemusten jälkeen. Mahdollisia muita käyttökohteita voisivat olla tulevaisuudessa yksittäiset isommat tapahtumat tai lyhytaikainen kesäkauden jäätelö- ja kahvikioskitoiminta torialueen ulkopuolella.

 

 

Oheismateriaali

6

Selonteko toistaiseksi toteutetusta suunnittelutyöstä

 

7

Äänestä maakunnan kaunein joulukatu 2018, TS 12/2018

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä esityksen myyntikojujen rakentamisesta ja suunnittelusta kokonaisbudjetilla 10 000 euroa. Rahoitus osoitetaan kaupunginhallituksen käyttövaroista.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.38.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Samu Mattila, Konsernihallinto

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa