Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.08.2019/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 576/01.04.02/2018

§ 115

Työterveyshuolto Aurinkoristeyksen liiketoiminnan myyntiin liittyvän yhteistoimintamenettelyn päättäminen

 

 

                                                      Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 8.8.2019

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta on kokouksessaan 15.5.2019 § 76 päättänyt antaa sosiaali- ja terveyskeskuksen tehtäväksi käydä yhteistoimintamenettelyä koskevan lain mukaiset neuvottelut liikkeenluovutuksen osalta. Liikkeenluovutus koskee Työterveyshuolto Aurinkoristeyksen liiketoiminnan myyntiä Pihlajalinna Oy:lle.

 

Yhteistoimintamenettelyn mukainen neuvottelu koskien Raision kaupungin Työterveyshuolto Aurinkoristeyksen myyntiä Pihlajalinna Oy:lle on käyty 18.6.2019. Neuvottelun pöytäkirja on oheismateriaalina. Neuvottelussa käytiin läpi lain työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnasta kunnissa 11§:n edellyttämät asiakohdat. 

 

 

Oheismateriaali

4

Yhteistoimintamenettelyn pöytäkirja TTH 18.6.2019.pdf

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää todeta yhteistoimintamenettelyn päättyneeksi koskien Raision kaupungin Työterveyshuolto Aurinkoristeyksen myyntiä Pihlajalinna Oy:lle.

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Pihlajalinna Oy

 

 

 

Työterveyshuolto Aurinkoristeyksen henkilöstö

 

 

Tehy

 

 

Juko ry.

 

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa