Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.06.2019/Pykälä 226

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 60/00.00.01/2019

§ 226

Jukka Rantalan eronpyyntö sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenyydestä

 

 

Vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto 12.6.2019:

 

Jukka Rantala on jättänyt 10.6.2019 kirjallisen eronpyynnön sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenyydestä tultuaan valituksi Raision kaupunginhallituksen jäseneksi (kv 10.6.2019 § 67).

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1)    valtuusto päättää merkitä tiedoksi Jukka Rantalan eronpyynnön sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenyydestä

 

2)    valtuusto päättää myöntää eron Jukka Rantalalle sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenyydestä

 

3)    valtuusto päättää valita sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakuntaan uuden jäsenen Jukka Rantalan tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Jukka Rantala poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 §:n 1 mom. 1 kohta (osallisuusjäävi).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa