Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.06.2019/Pykälä 231

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1051/00.04.02/2018

§ 231

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 15.10.2018 132 §

 

Valtuutettu Jukka A. Rantala jätti seuraavan aloitteen:

 

”Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki ryhtyy selvittämään lähipoliisitoiminnan käynnistämisen mahdollisuutta ja edesauttaa omalla toiminnallaan lähipoliisitoiminnan käynnistymistä Raisiossa.

 

Poliisi itse määrittelee lähipoliisitoiminnan seuraavasti: ”Lähipoliisitoiminta ei ole erillistä toimintaa, jota toteuttavat vain nimetyt lähipoliisit, vaan turvallisuutta tuottavan ja ennalta estävän poliisitoiminnan toiminta-ajatus, joukko periaatteita ja tavoitteita, joiden toteutustavat voivat vaihdella.”

 

Lähipoliisitoiminnasta on saatu erittäin hyviä tuloksia poliisin jalkautuessa asukkaiden joukkoon. Hyvät tulokset eivät rajoitu ainoastaan siihen, että poliisintoiminnan positiiviset yleiset seuraukset kuten turvallisuuden tunne lisääntyy ja kynnys yhteistyöhön poliisin kanssa toimimiseen madaltuu, vaan huomionarvoisena seikkana ovat toiminnan vaikutukset esimerkiksi syrjäytymiseen ja maahanmuuttajien kotoutumiseen. Turussa toimiva lähipoliisi, Vesa Jauhiainen oli 20.8.2018 YLEn toimittajan haastattelussa. (https://yle.fi/uutiset/3-10360479) Haastattelu antaa hyvän kuvan mahdollisuuksista ja hyödyistä, joita voidaan saada aikaan lähipoliisin toiminnalla ja muiden verkostojen yhteistyöllä.

 

Raisio on tilaston mukaan muuttotappioinen kaupunki hyvästä yleisestä tilanteesta huolimatta, mikä luo paineita, kun tarkastellaan kaupungin tulevaa kehitystä. Tilaston mukaan Raision todellinen väestömuutos ilman maahanmuuttoa on 144 Raisiosta poismuuttanutta ja 14 luonnollisen väestömuutoksen kautta poistunutta. Ainut väestömäärään positiivisesti vaikuttava luku on ollut maahanmuutto, joka on aikaansaanut yhteensä 60 uutta Raisiolaista. (Lähde http://www.lounaistieto.fi/tietopalvelut/tilastot/vaestotilastot/, Taulukko: Kuntien väestömuutoksen rakenne). Myös iltalehti on tutkinut maahanmuuttajien määrää 5.9.2018 artikkelissaan ja aiempien tilastojen osoittama tulos ainoastaan vahvistuu iltalehden artikkelin perusteella. (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809042201163253_u0.shtml)

 

Mikäli lähipoliisin toiminta pystyy vaikuttamaan erityisesti nuorten syrjäytymistä ehkäisevästi ja toimii myös maahanmuuton yhteydessä kotoutumisen tukena, on kyseessä toiminta, jonka aloittamista ja kehittämistä Raision tulee ehdottomasti edistää omalla toiminnallaan.

 

Raisiossa 15.10.2018

 

Jukka A. Rantala                          Jonni Moislahti

Eeva Savola                                   Niina Puoskari

Tuija Hyytiä                                   Helena Viljanen

Pipsa Allén                                    Tanja Parkko

Elisa Vuorinen Jukka Rantala

Jari Pulkkinen Janette Broberg

Merja Niemi                                 Mika Koivisto

Mikko Kangasoja                        Kaisaleena Lilja

Jouni Mäki                                    Markus Maunula

Sari Packalén  Eija Erasvuo

Susanna Mäntysaari”

                                                         

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 29.10.2018 § 383

 

                                                          ”- - -

                                                          Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Jukka A. Rantalan aloitteen koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa konsernihallinnon ja sosiaali- ja terveyskeskuksen valmisteltavaksi - - -”

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 12.6.2019 85 §

 

”Johtava asiantuntija Arja Iho:

 

Valtuutettu Jukka A. Rantala ja 20 muuta allekirjoittajaa ovat tehneet aloitteen, että Raision kaupunki ryhtyy omalla toiminnallaan edistämään lähipoliisitoiminnan käynnistämistä Raisiossa. Rantalan aloitteessa tuodaan esille lähipoliisin yleistä turvallisuuden tunnetta lisäävän vaikutuksen lisäksi myönteinen vaikutus syrjäytymisen ehkäisyyn ja maahanmuuttajien kotoutumiseen.

 

Lähipoliisitoimintaa on ollut Turussa pitkään Varissuon lähiössä, josta saadut kokemukset ovat erittäin hyviä. Vesa Jauhiainen on toiminut lähipoliisina Varissuolla 12 vuotta ja onnistunut luomaan hyvät suhteet alueen väestöön, niin kantasuomalaisiin kuin maahanmuuttajataustaisiinkin asukkaisiin. Hänet tunnetaan hyvin ja hänen puoleensa uskalletaan kääntyä pulmatilanteissa. Jauhiainen korostaa pitkäjänteisen työn merkitystä luottamuksen rakentamisessa. Jauhiainen ei kiistä, etteikö Varissuollakin olisi ajoittain ollut jengiytymistä ja siihen liittyviä häiriöitä, mutta ne on onnistuttu ratkomaan monialaisen yhteistyön avulla. Tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi hän mainitsee opettajat ja sosiaalityöntekijät.

 

Raisio tekee tällä hetkellä yhteistyötä ennaltaehkäisevän poliisitoiminnan kanssa seudullisissa yhteistyöverkostoissa. Raisio isännöi Turun läntisten kuntien monialaista verkostoa, johon osallistuu alueen kuntien ja kuntayhtymien opetus-, sosiaali-, nuoriso- ja vapaa-aikatoimen työntekijöitä sekä poliisin ehkäisevän toiminnan komisario. Verkostossa on mukana myös Puolustusvoimien kutsuntaupseeri, jolla on hyvin konkreettista tietoa alueen nuorten miesten fyysisestä ja henkisestä kunnosta sekä aikuistumisen haasteista. Verkoston tapaamisissa käydään läpi kuntien tilanne nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin, koulutuksen, työllistymisen, päihteiden käytön ja rikollisuuden näkökulmista. Tapaamisissa esitellään laajasti kuntien hyviä käytäntöjä nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä, edistetään omassa kunnassa muualla hyviksi osoittautuneita toimintatapoja ja solmitaan verkosto- ja yhteistyörakenteita.

 

Raisio on myös liittynyt Kaarinan ohella Turun kaupungin kaupanalan Pakka-toiminnan ohjausryhmään, joka tähtää paikalliseen tupakan, alkoholin, rahapelien ja huumausaineiden käytön vähentämiseen mm. kohdistamalla huomiota kysyntään ja tarjontaan. Alueelliseen toimintaan kuuluu ostokokeet. Ohjausryhmään kuuluu keskusliikkeiden edustajien lisäksi poliisin ehkäisevän toiminnan edustaja. Näissä tapaamisissa kunnat saavat poliisin tietoon tulleet ilmoitukset alaikäisten päihteiden käytöstä, rikollisuudesta, kotihälytyksistä ym. sekä kuvauksen yleisestä järjestyksestä kunkin kunnan alueella. Keskusliikkeiden edustajat huolehtivat jälleenmyyntipaikkojensa valvonnasta ikärajojen, päihtymyksen ja peliongelmien suhteen. Raision ja Kaarinan osallistuminen tähän yhteistyöhön on vasta alkanut. Pakka-toiminnalla on saavutettu hyviä tuloksia mm. ikärajavalvonnan osalta.

 

Raisio osallistuu myös aktiivisesti maakunnalliseen ehkäisevän päihdetyön verkostoon.

 

Lähipoliisi luo omalta osaltaan turvallisuutta alueellaan. Lounais-Suomen poliisilaitos on ilmaissut joutuvansa priorisoimaan tehtäviä ja kohdistamaan resursseja sinne missä on eniten poliisin läsnäoloa vaativia tapahtumia.

 

Aloite lähipoliisin saamiseksi Raisioon on kannatettava, mutta sen eteenpäin vieminen ei ole kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen päätettävissä. Poliisi on valtion viranomainen ja kuuluu Sisäministeriön alaisuuteen.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa