Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.06.2019/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kuuleminen ja vastine

 

Asianro 642/10.03.00.03/2019

§ 48

Uhkasakon asettaminen kiinteistölle 680-2-220-2

 

 

                                                          Rakennustarkastaja Petri Ojanen 5.6.2019:

 

Ympäristölautakunnan katselmuksessa on kiinteistöllä 680-2-220-2 Kerrolankatu 1, 21200 Raisio todettu luvattomasti rakennettu rakennus.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 125 §:n mukaan rakennuksen rakentamiseen tai sijoittamiseen on oltava rakennuslupa.

 

Kiinteistön omistajalle on annettu kehotus luvattoman rakennuksen poistamiseksi kiinteistöltä viimeistään 31.10.2018 mennessä, ellei rakennukselle ole saatu MRL 125 §:n mukaista lupaa.

 

Koska kehotusta ei määräaikaan mennessä ole noudatettu, asia saatetaan ympäristölautakunnan käsiteltäväksi, jonka toimivaltaan hallinnollisten pakkokeinojen käyttäminen kuuluu.

 

Kiinteistön omistajaa on kuultu uhkasakon asettamisen varalta 10.1.2019 lähetetyllä kuulemiskirjeellä. Kiinteistön omistaja on antanut asiasta 11.2.2019 päivätyn vastineensa.

 

 

Oheismateriaali

2

Kuuleminen ja vastine

 

 

Päätösehdotus                           Vs. ympäristöpäällikkö Petri Ojanen

 

Ympäristölautakunta määrää kiinteistön 680-2-220-2 omistajan poistamaan luvattomasti rakennetun rakennuksen 30.8.2019 mennessä, mikäli rakennukselle ei ole saatu MRL 125 §:n mukaista lupaa. Velvoitteen noudattamiseksi ympäristölautakunta asettaa 2000 euron uhkasakon, mikäli velvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan mennessä. Jokaiselta alkavalta kuukaudelta, jonka laiminlyönti jatkuu, lautakunta asettaa juoksevan uhkasakon 500 euroa. Uhkasakon asettamisesta peritään rakennusvalvontataksan kohdan 23.3 mukainen 500 euron maksu.

 

Ympäristölautakunta varaa kiinteistön omistajalle mahdollisuuden antaa asiasta vastineensa 31.7.2019 mennessä.

Tästä päätöksestä lähetetään tieto myös Varsinais-Suomen maanmittaustoimistolle.

 

Sovelletut säädökset:

MRL 125 §

Uhkasakkolaki 6 - 9, 19, 22 §:t

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kiinteistö Oy Kerrolankatu 1

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa