Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.06.2019/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 334/10.03.00.15/2019

§ 47

Ympäristökatselmukset 2019

 

                                                          Ympäristösihteeri Tuija Lojander 5.6.2019:

 

Ympäristölautakunnan edustajat ovat käyneet ympäristökatselmuksilla 8.-9.5.2019. Katselmuksista ilmoitettiin etukäteen Raisio tiedottaa -lehdessä. Huomiota kiinnitettiin erityisesti pihojen ja yleisten alueiden siisteyteen sekä rakennusten kuntoon.

 

Maankäyttö- ja rakennuslaissa edellytetään, että rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset, eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä (MRL 166 § 1. mom.). Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa (MRL 167 § 1 mom.).

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta. Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin taikka pitkäaikaiseen tai laajaan tavaroiden ulkosäilytykseen, jollei asemakaavasta muuta johdu.

 

Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto).

 

Katselmusten perusteella esitetään siistimis- tai kunnostusmääräysten antamista kunnossapitovelvollisille. Kullekin kunnossapitovelvolliselle annetaan määräaika esitettyjen toimenpiteiden suorittamiseksi. Kehotuksesta annetaan mahdollisuus antaa vastine.

 

Liitteet

1

Kehotuskohteet 2019_lautakunnan liite.pdf

 

Päätösehdotus                           Vs. ympäristöpäällikkö Petri Ojanen

 

Ympäristölautakunta antaa kehotukset liitteessä esitetyille kunnossapitovelvollisille. Toimenpiteet on tehtävä 31.10.2019 mennessä.

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa