Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2019/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tekninen lautakunta

§ 201

11.12.2018

 

 

Asianro 1221/01.04.00/2018

§ 103

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen lopettamisesta talvihoidon alueurakan kilpailuttamisen vuoksi

 

Päätöshistoria

Tekninen lautakunta 4.12.2018 183 §

 

”Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta talvihoidon alueurakan kilpailuttamisen vuoksi

 

Tekninen johtaja Antti Korte ja kaupungininsinööri Mikko Kunttu 28.11.2019

 

Tekninen lautakunta on käsitellyt Raision talvihoidon alueurakoiden kilpailuttamista 2.10.2018. Tuolloin asian esittelyssä todettiin:

 

”Raision kaupungilla on tällä hetkellä kolme talvihoidon alueurakkaa. Pääkatujen alueurakka on kilpailutettu yhdessä ELY-keskuksen kanssa ja sitä hoitaa Destia Oy. Keskustan aluetta lukuun ottamatta muun katuverkon talvihoidosta vastaa YIT Oy. Keskustan aluetta hoitaa kaupungin kunnallisteknisten palveluitten tuotantoyksikkö.

 

Destia Oy:n ja YIT Oy:n alueurakat päättyvät keväällä 2019 ja ne pitää kilpailuttaa tulevan talven aikana. Ensisijaisesti pääkatujen alueurakan kilpailuttamista jatketaan yhdessä ELY-keskuksen kanssa, mutta päätöstä yhteisestä kilpailuttamisesta ei ole tehty. Tarpeen vaatiessa nämä urakoitsijoiden tekemät alueurakat yhdistetään.

 

Kaupungin tuotantoyksikön toimintaympäristössä on tapahtunut viime vuosien aikana merkittäviä muutoksia. Oma kunnallistekniikan laajempi rakentaminen on lopetettu ja vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisen myötä myös vesihuoltotyöt ovat vähentyneet. Kun vielä otetaan huomioon, että muutaman seuraavan vuoden aikana useat yksikön työntekijät saavuttavat eläkeiän, tulee harkittavaksi myös talvihoidon osalta, että kuinka laajan alueen tuotantoyksikkö pystyy jatkossa hoitamaan.

 

Talvihoidon alueurakoiden kilpailutukseen liittyviä asioita on käsitelty yhdessä tuotantoyksikön henkilöstön kanssa työpaikkakokouksessa 7.9.2018.”

 

Tekninen lautakunta päätti (2.10.2018 § 140), että alueurakoiden kilpailutuksen valmistelussa huomioidaan yhtenä vaihtoehtona, että talvihoito kilpailutetaan koko kaupungin alueella.

 

Lautakunnan käsittelyn jälkeen asian valmistelua on jatkettu siten, että ELY-keskukselta on tiedusteltu halukkuutta kilpailuttaa tie- ja katuverkon hoitoa yhdessä Raision kanssa. ELY-keskus ilmoitti, että se on päättänyt kilpailuttaa valtion tieverkon hoitoa koskevan alueurakan ilman katuverkkoon liittyviä osia. Näin ollen Raision kaupungin kadut eivät sisälly jatkossa valtion urakkaan aikaisemman mallin mukaisesti. Tästä johtuen aiemman kahden alueurakan sijaan, Raision katuverkon talvihoito tulee kilpailuttaa yhtenä alueurakkana, johon kuuluvat pääkadut, alempi katuverkko ja kevyen liikenteen väylät.

 

Alueurakka kilpailutetaan nyt talvella. Uusi urakka-aika alkaa vuoden 2019 lokakuussa ja urakan pituus tulee olemaan kolme vuotta, sisältäen kahden vuoden option, eli vuodet 2019–2022 ja optio 2022–2024.

 

Omassa tuotantoyksikössä laskennallisen eläkeiän saavuttavia henkilöitä on seuraavasti:

 

-                           vuosina 2019–2021 eläkeiän saavuttaa 3 henkilöä

-                           vuosina 2022–2024 eläkeiän saavuttaa 6 henkilöä

 

Mikäli nykyistä toimintamallia jatketaan, tulee seuraavan viiden vuoden aikana tuotantoyksikköön rekrytoida useita henkilöitä. Samanaikaisesti raskaan kaluston kunto heikkenee. Yhdestätoista koneesta kolmea ei kannata enää huoltaa suuremman vian ilmetessä tai koneen rikkoutuessa.

 

Tuotantoyksikön toimintaympäristön muutos on aiheuttanut, että raskaan kaluston käyttöasteet ovat matalia ja kaikille konetyypeille ei ole järkevää työtä kesäkaudella. Vuosien 2015–2017 keskimääräinen raskaan kaluston käyttöaste on ollut noin 39 %. Käyttöaste tulee todennäköisesti vielä putoamaan vesiyhtiön toimintatapamuutoksen vuoksi. Raskaan kaluston osalta olisi tarvetta tehostaa toimintaa, mutta se edellyttäisi raskaan kaluston vähentämisen lisäksi oman kunnallistekniikan rakentamisurakoinnin käynnistämistä uudelleen.

 

Tuotantoyksikön henkilöresurssin ja kaluston tila on huomioitava tulevassa alueurakan kilpailutuksessa. Uuteen alueurakkaan tulee sisällyttää koko Raision hoidossa oleva raskaalla kalustolla hoidettava väylästö. Samalla nykyisestä urakasta voidaan ottaa pois tällä hetkellä yksityisen hoitamia kiinteistöjen pihoja. Tavoitteena olisi, että omasta raskaasta kalustosta luovutaan pääosin ja tilalle hankitaan monikäyttöisempiä kiinteistötraktoreita, tai vastaavia, lisälaitteineen ja otetaan kiinteistöjen pihat kokonaisuutena omaan hoitoon. Tarvittaessa kiinteistöjen pihoja voidaan sisällyttää tulevaan alueurakkaan määrämuutoksina, mikäli esimerkiksi eläköitymisen vuoksi omat resurssit pienenevät.


 

 

Talvihoidon toimintatavan ja strategian muutos vaikuttaa koko tuotantoyksikön toimintaan. Yhdessä tuotantoyksikön kanssa on jo käynnistetty suunnittelutyö, jonka tarkoituksena laatia uusia toimintatapoja ja tehtävänkuvia siten, että jatkossa kaikille tuotantoyksikön työntekijöille voidaan osoittaa mielekästä työtä kaikkina vuodenaikoina. Suunnittelutyötä jatketaan yhdessä työntekijöiden kanssa.

 

Muutokset toimintaympäristössä ja tehtävänkuvissa koskettavat merkittävää osaa tuotantoyksikön työntekijöistä. Tämän vuoksi teknisen lautakunnan tulee käynnistää yhteistoimintamenettely.

 

Yhteistoimintamenettelyn tavoitteena on selvittää toimintaympäristön muutoksesta aiheutuvat henkilöstömuutokset sekä töiden järjestelyt. Mahdolliset henkilöstömuutokset pyritään kaikki ratkaisemaan ns. luonnollisen poistuman, eli eläköitymisen myötä.

 

Toisena tavoitteena yhteistoimintamenettelylle voisi olla myös liikkeen luovutus, jolloin osa nykyisestä henkilöstöstä ja kalustosta siirtyisi alueurakan kilpailuttamisen myötä yksityisen palvelukseen. Tämä vaihtoehto ei välttämättä johda tehokkaimpaan lopputulokseen. Suurin osa nykyisistä merkittävistä talvihoitoa urakoivista yrityksistä toimii siten, että ns. yritysten omaa henkilökuntaa on vähän ja urakoissa käytetään paljon alihankintaa. Tällaisessa tilanteessa kaikkia yrityksiä ei ehkä kiinnosta liikkeen luovutuksella yritykseen tuleva uusi resurssi ja tämä saattaisi näkyä sekä tarjousten hinnoissa että tarjoajien määrässä. Varsinkin kun siirtyvä kalusto ei ole kaikilta osiltaan nykytarpeita vastaavaa.

 

Työnantaja tulee antamaan kirjallisen neuvotteluesityksen ja kokouskutsun neuvottelujen ja työllistämistoimien käynnistämiseksi viimeistään 5 kalenteripäivää ennen neuvottelujen aloittamista. Tänä aikana henkilöstön edustajilla / neuvottelun osapuolella on mahdollisuus valmistautua neuvotteluihin. Tätä aikaa ei lasketa mukaan varsinaisiin neuvotteluaikoihin.

 

Neuvotteluesityksestä tulee käydä ilmi ainakin neuvottelujen alkamisaika ja ‑paikka sekä pääkohdittainen ehdotus neuvotteluissa käsiteltävistä asioista. Neuvotteluesityksen muodosta ja yhteistoimintamenettelyn sisällöstä säädetään laissa.

 

Yhteistoimintamenettely koskee teknisen keskuksen tuotantoyksikön työntekijöitä. Työntekijät kuuluvat seuraaviin ammattiryhmiin: työnjohtaja, puistotyöntekijä, työkoneen kuljettaja, kunnallistekniikan työntekijä, kuljettaja-asentaja, kuljettaja, tiehöylän kuljettaja, rakennusalan ammattimies, kunnossapitotyöntekijä. Näiden lisäksi yhteistoimintaneuvottelujen piiriin voi kuulua myös muita työntekijöitä, joiden tehtäviin muutoksella voi olla vaikutuksia (esim. tukipalvelut).

 

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää

 

-          että väylien talvihoito kilpailutetaan alueurakkana, joka kattaa kaikki Raision kaupungin hoidossa olevat väylät

 

-          että kaupungin hallinnoimien kiinteistöjen pihojen talvihoito irrotetaan alueurakasta ja hoidetaan pääosin omana työnä

 

-          aloittaa yhteistoimintamenettelyn teknisen keskuksen tuotantoyksikössä talvihoidon alueurakan kilpailuttamisen vuoksi

 

-          valtuuttaa teknisen johtajan edustamaan työnantajaa yhteistoimintamenettelyssä.

 

Päätös                                            Keskustelun kuluessa Sari Suominen ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

 

Kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo 18.50 - 18.55.

 

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Jari Vainio poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.55.”

 

 

Tekninen lautakunta 11.12.2018 201 §

 

”Päätösehdotus                         Tekninen johtaja Antti Korte

 

 

Tekninen lautakunta päättää

 

-          että väylien talvihoito kilpailutetaan alueurakkana, joka kattaa kaikki Raision kaupungin hoidossa olevat väylät

 

-          että kaupungin hallinnoimien kiinteistöjen pihojen talvihoito irrotetaan alueurakasta ja hoidetaan pääosin omana työnä

 

-          aloittaa yhteistoimintamenettelyn teknisen keskuksen tuotantoyksikössä talvihoidon alueurakan kilpailuttamisen vuoksi

 

-          valtuuttaa teknisen johtajan edustamaan työnantajaa yhteistoimintamenettelyssä.

 

Päätös                                            Aki-Petteri Löfgren ehdotti Satu Rantasen ja Raija Peltomäen kannattamana seuraavaa lisäystä ehdotukseen:

 

”Lisäksi tekninen lautakunta edellyttää, että mahdolliset henkilöstömuutokset ratkaistaan ns. luonnollisena poistumana, eli eläköitymisen myötä tai uudelleen sijoitetaan kaupungin organisaatioon. Ketään ei siis irtisanota. Tehtäväkohtaiset ja henkilökohtaiset palkanosat on pidettävä vähintään samalla tasolla kuin nyt.”

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen neuvottelutauon ajaksi klo 17.35 - 17.45.

 

Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti Löfgrenin ehdottama lisäys mukaan lukien.”

 

 

 

                                                          Tekninen johtaja Antti Korte ja kaupungininsinööri Mikko Kunttu 6.6.2019:

 

Tekninen lautakunta on aloittanut 11.12.2018 (§ 201) yhteistoimintamenettelyn teknisen keskuksen tuotantoyksikössä talvihoidon alueurakan kilpailuttamisen vuoksi. Tuolloin lautakunta päätti myös, että: "Tekninen lautakunta edellyttää, että mahdolliset henkilöstömuutokset ratkaistaan ns. luonnollisena poistumana, eli eläköitymisen myötä tai uudelleen sijoitetaan kaupungin organisaatioon. Ketään ei siis irtisanota. Tehtäväkohtaiset ja henkilökohtaiset palkanosat on pidettävä vähintään samalla tasolla kuin nyt."

 

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistettiin 25.1.2019, jolloin paikalla oli työnantajan edustajina tekninen johtaja Antti Korte, henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä ja kaupungininsinööri Mikko Kunttu. Henkilöstön edustajina olivat JHL 397:n pääluottamusmies, JHL 396:n pääluottamusmies ja JUKO/KTN:n pääluottamusmies.

 

Neuvottelussa käytiin läpi yhteistoimintamenettelyn peruste sekä sen vaikutukset. Neuvottelussa todettiin, että tavoitteena ei ole henkilöstön irtisanominen tai lomauttaminen. Tavoitteena on tehtävien uudelleenjärjestely.

 

Sovittiin, että prosessia jatketaan kartoittamalla tulevia tehtäväkokonaisuuksia. Kartoitus päätettiin tehdä siten, että kaikki ne henkilöt, joihin tulevat muutokset kohdistuvat eniten, haastatellaan henkilökohtaisesti. Tavoitteena oli kuulla heidän ajatuksia ja toiveita tulevista tehtävistä.

 

Henkilökohtaisia keskusteluja käytiin viidentoista työntekijän kanssa. Henkilöillä oli mahdollisuus kutsua luottamusmies mukaan keskusteluun ja suurimmassa osassa keskusteluista luottamusmies oli paikalla.

 

Henkilökohtaisten keskustelujen jälkeen järjestettiin työpaja 21.5.2019. Työpajaan osallistui koko tuotantoyksikkö sekä kiinteistönhoidon henkilökunta, yhteensä 41 työntekijää. Mukana työpajassa olivat siis kaikki, joiden tehtäviin tulevilla muutoksilla on rajapinta, vaikka muutokset eivät juuri omiin tehtäviin vaikuttaisikaan. Työpajassa toteutettiin ryhmätyö, jossa pohdittiin niitä tehtäväkokonaisuuksia, joita jatkossa voisimme hoitaa tehokkaammin. Työpajan loppukeskustelussa nousi esille, että ryhmätöissä käsiteltyjä kehitysideoita tulee jatkojalostaa.

 

Toinen yhteistoimintaneuvottelu (sama kokoonpano, kuin 25.1.2019 neuvottelussa) päätettiin pitää sähköisenä kokouksena (sopivaa kokousaikaa ei löytynyt), jossa jokaisella osallistujalla oli mahdollisuus kommentoida käsiteltäviä asioita. Todettiin ensimmäisen neuvottelun jälkeiset tapahtumat ja päätettiin perustaa työryhmä, jonka tarkoituksena on edistää uusien tehtävänkuvien muodostamista sekä kiinteistönhoidon ja tuotantoyksikön työtehtävien yhteensovittamista. Lisäksi työryhmä miettii myös tulevia kalustohankintoja. Työryhmään nimetään edustajat sekä tuotantoyksiköstä että kiinteistöhoidosta.

 

Tehtävänkuvien muodostaminen jatkuu työryhmän työn kautta. Uusien tehtävänkuvien laatiminen on osa normaalia työjärjestelyä ja kehitystyötä. YT-menettelyn mukaiset tavoitteet voidaan katsoa toteutuneen ja YT-menettely voidaan lopettaa.

 

Yhteistoimintaneuvottelun lopputuloksena noin 15 henkilön tehtävänkuvia muutetaan. Neuvottelut eivät aiheuta irtisanomisia tai lomautuksia. Tehtävänkuvien muutokset eivät aiheuta muutoksia tehtäväkohtaisiin ja henkilökohtaisiin palkanosiin.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää,

 

-      että neuvottelujen lopputuloksena noin 15 henkilön tehtävänkuvia muutetaan vastaamaan muuttuvia työtehtäviä

 

-      että työnantaja on täyttänyt neuvotteluvelvoitteensa

 

-      ilmoittaa yhteistoimintamenettelyn lopettamisesta teknisen keskuksen tuotantoyksikössä.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Jari Vainio poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.30.

 

 

Tiedoksi

 

Raision kaupungin toimihenkilöt JHL 396, pääluottamusmies

 

 

Raision työntekijät JHL 397, pääluottamusmies

 

 

JUKO/KTN, pääluottamusmies

 

 

Jarmo Niitynperä, konsernihallinto

 

 

Kaupunginhallitus

 

 

Mikko Kunttu, kunnallistekniset palvelut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa