Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.06.2019/Pykälä 191

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 416/02.02.01/2019

§ 191

Tilintarkastusmuistio vuoden 2018 tilinpäätöksen tarkastuksesta

 

 

Talousasiantuntija Ari Mäkinen 29.5.2019:

 

Tilintarkastajat ovat laatineet tilintarkastusmuistion vuoden 2018 tilinpäätöksen tarkastuksesta.

 

Keskeisenä havaintona tilintarkastajat toteavat:

 

”Raision kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös on olennaisilta osin laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä antaa oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista.”

 

Muistio sisältää yksityiskohtaisia tarkastushavaintoja ja suosituksia toimenpiteiksi.

 

Suositeltavat toimenpiteet ovat seuraavat:

 

”-Toimintakertomuksessa on annettu selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä ja riskienhallinnasta. Selonteossa todetaan, että kaupunginhallituksen hyväksymä sisäisen valvonnan ohje on ollut voimassa 1.4.2007 lukien. Ohjeessa on määritelty sisäisen valvonnan vastuutahot ja toteuttaminen ja siinä on annettu ohjeita riskien hallintaan. Suosittelemme, että sisäisen valvonnan ohje päivitetään vastaamaan kaupungin hallinnon ja talouden nykyisiä vaati-muksia.

 

-Riskienhallinnan osalta selontekoon sisältyy viittaus vuoden 2019 talousarviossa olevaan riskienhallinnan kokonaisuuteen, jonka pohjalta riskienhallinnan tarkastelu voidaan suorittaa jatkossa kokonaisvaltaisemmin. Riskienhallinnan kokonaisuuden tarkastelussa on jatkokehittämisen pohjaksi suositeltavaa laatia asianmukainen riskienkartoitus, jonka pohjalta voidaan suunnitella ja toteuttaa tarvittavat riskienhallintatoimenpiteet. Riskienkartoitus ja riskienhallintatoimenpiteet tulee ulottaa koskemaan koko kaupunkikonsernia erityisesti huomioiden kaupungin tytäryhteisöt.”

 

Kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin suositeltujen toimenpiteiden toteuttamiseksi.

 

 

Oheismateriaali

2

Tilintarkastusmuistio 2018

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee tarkastusmuistion ja siihen laaditut lausunnot tiedokseen ja lähettää vastauksen tarkastuslautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Tarkastuslautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa