Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.06.2019/Pykälä 207

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 69/00.02.04/2019

§ 207

Konsernihallinnon viranhaltijapäätökset/13.-31.5.2019

 

 

                                                          Kaupunginhallitus on saanut tietoonsa seuraavat konsernihallinnon viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat kaupunginhallituksen 21.5.2018 päätöksen § 181 mukaisesti:

 

Kaupunginjohtaja 13.-31.5.2019:

-

 

Konsernihallintojohtaja 13.-31.5.2019:

 

Hankinta-asiat

 

§ 7                       Sopimus kopiopaperin hankinnasta

 

Henkilöstöpäällikkö 13.-31.5.2019:

-

 

Viikon 22 aikana tehdyt viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla perjantaina 31.5.2019. Linkki viranhaltijapäätöksiin.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuiksi ja päättää, että kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta ei käytetä.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa