Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.06.2019/Pykälä 201

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 258/01.01.01/2019

§ 201

Talousjohtajan valinta

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 4 luvun 33 §:n mukaan talousjohtajan valitsee kaupunginhallitus. Saman pykälän mukaan kaupunginhallitus nimeää konsernihallintojohtajan. Hallintosäännön 4 luvun 30 § :n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita henkilö kyseiseen virkaan. Kaupunginhallitus päätti 11.2.2019 § 54 julistaa talousjohtajan viran haettavaksi 22.3.2019 mennessä. Oheismateriaalina oleva kuulutus julkaistiin Turun Sanomissa, Kuntarekry:ssä, Kuntalehden verkkosivuilla, työvoimahallinnon mol.fi- palvelussa sekä kaupungin sivuilla. Samalla nimettiin valintatoimikunta, johon nimettiin kaupunginhallituksen jäsenet Helena Viljanen ja Veijo Mikola ja varajäsen Erkki Haavisto sekä kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä.

 

Hakuajan päättymiseen mennessä saapui 14 hakemusta. Hakuilmoituksessa todettiin pätevyysvaatimukseksi soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Kaikki hakijat täyttivät pätevyysvaatimuksen. Yhteenveto hakijoista ja heidän koulutuksestaan ja työkokemuksestaan oheismateriaalina.

 

Valintaryhmä kutsui haastatteluun kuusi hakijaa tutustuttuaan hakemuksiin. Näistä valintaryhmän näkemyksen mukaan kahdelle tehtävään parhaiten soveltuvalle suoritettiin ulkopuolisen toimesta soveltuvuustesti ja he laativat valintatyöryhmälle esityksen ilmoitetusta aiheesta. Yhteenveto haastatteluihin kutsutuista oheismateriaalina.

 

Haastatteluryhmän yksimielinen esitys on, että hakemusten, haastatteluiden, soveltuvuustestien ja laadittujen esitysten pohjalta suoritetun kokonaisarvioinnin perusteella virkaan valitaan kauppatieteiden tohtori Sanna Häkli ja hänen kieltäytymisensä varalle kauppatieteiden maisteri Markus Maunula.

 

Talousjohtajan tehtäväkohtaiseksi palkaksi esitetään 5 700 €/kk, joka on vertailukelpoinen keskuksen johtajien palkkoihin nähden. Lisäksi erikseen nimettävästä konsernihallintojohtajan tehtävästä on suoritettu 200 €/kk korvaus.

 

 

Oheismateriaali

13

Hakijayhteenveto talousjohtaja

 

14

Yhteenveto talousjohtajan virkaan haastatelluista

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää:

 

1.    Raision kaupungin talousjohtajan virkaan valitaan kauppatieteiden tohtori Sanna Häkli ja hänen kieltäytymisensä varalle kauppatieteiden maisteri Markus Maunula. Viran alkuun määrätään kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valitun tulee toimittaa ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus.

 

2.    Viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi määritellään 5 700 €/kk.

 

3.    Sanna Häkli nimetään myös konsernihallintojohtajaksi viran vastaanottamisesta lukien ja tehtävästä suoritetaan korvauksena 200 e/kk.

 

Päätös                                           

Mika Koiviston ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

Hannele Lehto-Laurila poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohta (osallisuusjäävi).

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Hakijat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa