Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.06.2019/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 427/06.00.00/2018

§ 91

Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelutarpeen arviointi ja ostopalveluosoitusten tekijät

 

 

                                                      Kuntoutuspalveluiden osastonhoitaja Tiina Virtanen ja johtava ylilääkäri Arto Raassina 22.5.2019:

 

Kunta vastaa potilaan lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelusta siten, että kuntoutus muodostaa yhdessä tarpeenmukaisen hoidon kanssa toiminnallisen kokonaisuuden. Kunta vastaa lisäksi kuntoutuspalvelun ohjauksesta ja seurannasta sekä nimeää potilaalle tarvittaessa kuntoutuksen yhdyshenkilön.

Terveydenhuoltolaissa (30.12.2010/1326) on 29 § lääkinnällisestä kuntoutuksesta:

 

Lääkinnällinen kuntoutus

 

Kunnan on järjestettävä potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus.

 

Lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluu:

1) kuntoutusneuvonta ja kuntoutusohjaus;

2) potilaan toiminta- ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointi;

3) kuntoutustutkimus, jonka avulla selvitetään potilaan kuntoutusmahdollisuuksia;

4) toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen tähtäävät terapiat sekä muut tarvittavat kuntoutumista edistävät toimenpiteet;

5) apuvälinepalvelut;

6) sopeutumisvalmennus;

7) 1–6 kohdassa tarkoitetuista tarpeellisista toimenpiteistä koostuvat kuntoutusjaksot laitos- tai avohoidossa.

 

Lääkinnällisen kuntoutuksen tarve, tavoitteet ja sisältö on määriteltävä kirjallisessa yksilöllisessä kuntoutussuunnitelmassa.

 

Lääkinnällisen kuntoutuksen toteutuksesta vastaa Raisiossa kuntoutuspalvelujen tulosyksikkö. Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioita, toimenpiteitä sekä apuvälinehankintoja toteutetaan osin tai kokonaan ostopalveluna. Kuntoutuksen tarvearvio, tavoitteet ja suunnitelma sekä apuvälineprosessi on toteutettava aina yksilöllisesti ja yhdessä potilaan kanssa, jonka perusteella tehdään tarvittaessa ostopalveluosoitus yksityiselle palvelun tuottajalle.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta on päättänyt kokouksessaan 18.4.2018 § 68 lääkinnällisen kuntoutuksen palvelutarpeen arvioinnin ja ostopalveluosoitusten tekijät seuraavasti:

Raisio

-psykoterapia: päihde- ja mielenterveysyksikön psykiatri

-diabeetikon jalkojen hoito: terveysaseman diabeteshoitajat

-kehitysneuvolan lääkäripalvelut: kehitysneuvolaan nimetty lääkäri

-muu kuntoutus: kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja

-apuvälinehankinnat: kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja, toimintaterapeutti, fysioterapeutti, apuvälinelainaamon fysioterapeutti

-kielteiset päätökset esitellään johtavalle ylilääkärille, joka tekee lopullisen päätöksen.

 

Rusko

-Ruskon lääkinnällisen kuntoutuksen päätökset tekee Ruskon alueen

ylilääkäri.

 

Nyt Ruskon terveysaseman ylilääkäri on jäänyt eläkkeelle ja tässä yhteydessä palveluprosesseja muutetaan ja yhtenäistetään. Ruskon lääkinnällisen kuntoutuksen terapian ostopalveluosoitukset tehdään kuntoutuspalveluissa. Apuvälineiden tarpeen arviointi ja hankinta siirretään Ruskon ylilääkärin tekemien päätösten osalta kuntoutuspalveluihin.

 

Raisio liittyy 1.1.2020 alkaen sairaanhoitopiirin alueellisen apuvälineyksikköön, jonne Rusko kuuluu ennestään. Tällöin perusapuvälineiden apuvälineprosessin toteuttaa kunnan terapeutti tai terveydenhuollon ammattilainen. Yksilöllisen apuvälineen hankinnan toteuttaa asiantuntemuksen omaava kun-nan terapeutti tai kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja. Erikoisapuvälineiden arviointi ja hankinta toteutetaan tarvittaessa erikoissairaanhoidossa. Alueellisesta apuvälinepalvelusta on Toimintakäsikirja versio 2.0.

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää lääkinnällisen kuntoutuksen palvelutarpeen arvioinnin ja ostopalveluosoitusten tekijät alla olevan mukaisesti:

 

1.     Lääkinnällinen kuntoutus:

 

-psykoterapia: päihde- ja mielenterveysyksikön psykiatri

-diabeetikon jalkojen hoito: terveysasemien diabeteshoitajat

-kehitysneuvolan lääkäripalvelut: kehitysneuvolaan nimetty lääkäri

-muu kuntoutus: kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja

-apuvälinepäätökset: kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja, toimintaterapeutti, fysioterapeutti, apuvälinelainaamon fysioterapeutti

-kielteiset päätökset esitellään johtavalle ylilääkärille, joka tekee lopullisen päätöksen.

 

 

2.     Lääkinnällinen kuntoutus / apuvälineet

 

31.12.2019 asti

 

- kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja, toimintaterapeutti ja fysioterapeutti

 

1.1.2020 alkaen liityttäessä alueelliseen apuvälinekeskukseen

 

-        perusapuvälineet: palvelutarpeen arvioinnin ja päätöksen (myös kielteisen) tekee kunnan fysio-, toimintaterapeutti tai muu terveydenhuollon ammattihenkilö

-        erikoisapuvälineet: palvelutarpeen arvioinnin ja apuvälineen tilauksen tekee kunnan fysio- tai toimintaterapeutti, jolla on apuvälinealan erikoisosaamista. Päätöksen tekee alueellinen apuvälinekeskus.

-        yksilölliset apuvälineet: palvelutarpeen arvioinnin ja hankintapäätöksen tekee kuntoutuspalvelujen osastonhoitaja tai fysio- tai toimintaterapeutti, jolla on apuvälinealan erikoisosaamista.

 

 

 

Päätös                                         

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa