Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.04.2019/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 60/00.00.01/2019

§ 110

Jorma Jokiniemen eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista

 

 

                                                          Vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto 10.4.2019:

 

Jorma Jokiniemi on jättänyt 1.4.2019 kirjallisen eronpyynnön Raision kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Jokiniemi on valittuna seuraaviin luottamustoimiin:

 

-       ympäristölautakunnan varajäsen (kv 5.6.2017 § 90)

-       Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen jäsen (kh 26.6.2017 § 246)

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kotikunta on.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)      merkitä tiedoksi Jorma Jokiniemen eronpyynnön Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen jäsenyydestä

 

2)      myöntää Jorma Jokiniemelle eron Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen jäsenyydestä

 

3)      nimetä Jorma Jokiniemen tilalle jäsenen Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

4)      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi Jorma Jokiniemen eronpyynnön ympäristölautakunnan varajäsenyydestä

 

5)      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää eron Jorma Jokiniemelle ympäristölautakunnan varajäsenyydestä

 

6)      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valita Jorma Jokiniemen tilalle ympäristölautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

 

Päätös                                           

Aarre Lehtonen ehdotti, että Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallitukseen nimetään Eeti Koskinen.

 

Kaupunginhallitus päätti

 

1) merkitä tiedoksi Jorma Jokiniemen eronpyynnön Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen jäsenyydestä

 

2) myöntää Jorma Jokiniemelle eron Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallituksen jäsenyydestä

 

3) nimetä Jorma Jokiniemen tilalle Eeti Koskisen Kerttulan Tenniskeskus Oy:n hallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

4) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi Jorma Jokiniemen eronpyynnön ympäristölautakunnan varajäsenyydestä

 

5) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää eron Jorma Jokiniemelle ympäristölautakunnan varajäsenyydestä

 

6) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valita Jorma Jokiniemen tilalle ympäristölautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Nimetty

 

 

Jorma Jokiniemi

 

 

Kerttulan Tenniskeskus Oy

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa