Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.03.2019/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 802/02.02.00/2018

§ 51

Lisämäärärahaesitys Tornikatu 15 "Music Bar" kiinteistön purkutöiden tekemiseksi

 

 

 

                                                          Tekninen johtaja Antti Korte 20.3.2019:

 

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy (VASO) rakennuttaa Raisiossa osoitteeseen Tornikatu 15 kahdeksankerroksisen kerrostalon, nimeltään Melodia. Tontti on kaupungin omistuksessa ja sitä rasittaa purkukuntoinen liikerakennus. VASO hankkii tontin omistukseensa kaupungilta ennen rakennustöiden aloittamista purkurasitteesta vapaana.

 

Asuinkerrostalon rakentaminen edellyttää kaksikerroksisen liikerakennuksen (ns. Music Bar) ja siihen liittyvien kansirakenteiden purkamista. Rakennusten purkaminen tulee rahoittaa talousarvion käyttöpuolelta, koska rakennuksen purkamista ei tulkita investoinniksi. Talousarviolaadinnan yhteydessä on vaikea varautua rakennusten purkamisista aiheutuviin kustannuksiin, koska tuolloin ei ole tiedossa mitkä yksityiset hankkeet toteutuvat ja mitkä eivät. Teknisen keskuksen tilapalvelujen vuoden 2019 talousarviossa ja käyttösuunnitelmassa ei ole budjetoitu määrärahoja rakennusten purkamiselle.

 

Music Bar -kiinteistön purkutyö on kilpailutettu yhdessä kaupungin ja VASO:n kanssa Melodian rakennusurakkakilpailutuksen yhteydessä. Purku-urakan hinta on 170.000 euroa (alv. 0 %). Purku-urakkaan kuuluu vanhan liikerakennuksen purkaminen jätemaksuineen ja työmaajärjestelyineen. Kaupungin vastuulle jää mm. paikalleen jäävien kansirakenteiden vahvistaminen, uusien kaiteiden rakentaminen, sekä näiden suunnittelu. Kokonaiskustannusten arvioidaan olevan noin 250.000 euroa.

 

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kiinteistöltä 680-003-0332-0002 puretaan vanha liikerakennus ”Music Bar” tämän vuoden aikana ja vuoden 2019 talousarvioon myönnetään lisämäärärahaa 250.000 euroa käyttötalouden kustannuspaikalle 635816.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa