Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.03.2019/Pykälä 79

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Sijaintikartta 9-921-4.pdf

 

Asianro 309/10.00.02.03/2019

§ 79

Tontin 680-9-921-4 varaaminen / Mangrove Oy perustettavan yhtiön lukuun

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 20.2.2019:

 

Mangrove Oy anoo perustettavan yhtiön nimiin varausta Nuorikkala 1:n asemakaava-alueen asuinrakennusten tonttiin 680-9-921-4 osoitteessa Alhaistentie 20. Tontin pinta-ala on 2813 m2 ja sillä on rakennusoikeutta kahdella eri rakennusalalla yhteensä 1300 k-m2. Tontti on asemakaavassa osoitettu asuinrakennusten korttelialueeksi, jolle saa rakentaa rivitaloja ja muita kytkettyjä asuinrakennuksia sekä asuinkerrostaloja (A-11). Asemakaavan mukainen enimmäiskerrosluku on I½-II, mikä myös mahdollistaa kerrostalojen toteuttamisen.

 

Tontti on hinnoiteltu hintaan 87 457 euroa eli n. 67,27 €/k-m2, vuosivuokra 5 % tontin kokonaishinnasta.  Ulkopuolisen arvioijan (Newsec Valuation Oy) alueelle määrittämää hinta on 86-101 €/k-m2, mikä on hieman korkeampi kuin kaupungin hinnoittelu. Tontti on kuitenkin pitkään ollut tällä hinnalla myynnissä ja viimeisin varaus siihen raukesi. Lisäksi tonttia rasittaa vesihuollon putkistoja varten perustettu rasite. Näin ollen asian valmistelun yhteydessä on katsottu, että kaupungin hinnoittelu vastaa markkinahintaa.

 

Kauppakirjan / vuokrasopimuksen ehtoineen hyväksyy aikanaan hallintosäännön mukaisesti tekninen johtaja.

 

 

Liitteet

6

Sijaintikartta 9-921-4.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus varaa tontin 680-9-921-4 Mangrove Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 4.9.2019 asti. Jotta varaus tulisi voimaan, varaajan on 25.3.2019 mennessä maksettava kaupungille varausmaksu, joka on 2,5 % tontin arvosta eli 2 186 euroa, joka hyvitetään vuosivuokrassa/kauppahinnassa, mikäli vuokrasopimus/kauppa tehdään varausajan kuluessa. Mikäli vuokrasopimusta/kauppaa ei varaajasta johtuvista syistä synny, varausmaksu jää kaupungille.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Mangrove Oy

 

 

Marja Salminen, Tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Pirjo Lerkki, Maankäyttöpalvelut

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Laura Niemi, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa