Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.03.2019/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 68/00.02.01/2019

§ 71

Valtuuston päätösten täytäntöönpano/25.2.2019

 

 

                                                          Kaupunginhallitukselle esitellään pöytäkirja valtuuston 25.2.2019 pidetystä kokouksesta.

 

Oheismateriaali

6

Aloite_Laine

 

7

Aloite_Niemi

 

8

Aloite_Rantala

 

9

Aloite_Parkko

 

10

Aloite_Soiniitty

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia, joten kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön. Valtuuston kokouksessa jätettiin viisi valtuustoaloitetta. Kaupunginhallitus lähettää

 

-       valtuutettu Heikki Laineen aloitteen koskien Liikkuva koulu -hankkeen jatkon turvaamista sivistyslautakunnan valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Merja Niemen aloitteen koskien selvityksen laatimista vanhus- ja vammaispalveluiden sekä päivähoidon tuottamisesta ja valvonnasta sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ja sivistyslautakunnan valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Jukka A. Rantalan aloitteen koskien koulujen ja päiväkotien liikenneturvallisuuden parantamista teknisen lautakunnan ja sivistyslautakunnan valmisteltavaksi,

-       valtuutettu Tanja Parkon aloitteen koskien ekologisten aterimien ja astioiden käyttämistä kaupungin tilaisuuksissa teknisen lautakunnan valmisteltavaksi ja

-       valtuutettu Tapio Soiniityn aloitteen koskien hyväntekeväisyysjärjestöjen varainkeräysten kieltämistä Raision kouluissa sivistyslautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

 

 

Sivistyslautakunta

 

 

Tekninen lautakunta

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa