Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 07.02.2019/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 222/11.01.05/2019

§ 4

Vesihuoltolain mukaiset päätökset; vapautusperusteet taajamassa

 

 

                                                          Ympäristösihteeri Tuija Lojander 30.1.2019:

 

Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.

 

Vesihuoltolain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti.

 

Vesihuoltolain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, joka Raisiossa on ympäristölautakunta, myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä säädetyin perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi terveydensuojeluviranomaiselta on pyydettävä lausunto.

 

Vesihuoltolain mukaan liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä vapautus, jos

 

1.    liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy ja

2.    vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella

 

sekä lisäksi

 

3.    kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä

4.    kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Erityisesti vesihuoltolain 11 §:n kohta 1. on tulkinnanvarainen. Vesihuoltolain mukaisten vapautusedellytysten selkiyttämiseksi on lautakunnan hyvä keskustella ja päättää niistä yleisistä periaatteista, joilla selkiytetään vesihuoltolain 11 §:n vapautusedellytyksiä.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta päättää seuraavista yleisistä periaatteista, joilla käsitellään vesihuoltolain mukaisia toiminta-alueella ja taajamassa sijaitsevien kiinteistöjen vapautusanomuksia liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen verkostoihin, ja joilla selkiytetään vesihuoltolain 11 §:n vapautusedellytyksiä:

 

·         Määräaikaisen vapautuksen edellytykset saattavat täyttyä, jos esimerkiksi kiinteistökohtainen vesihuoltolaitteisto on ollut vain vähän aikaa käytössä ja jos vapautus ei määräaikaisena vaaranna vesihuoltolaitoksen toimintaedellytyksiä

·         Toistaiseksi voimassa oleva vapautus on voimassa niin kauan kuin vapautuksen perusteena olleet olosuhteet eivät muutu olennaisesti

·         Mikäli vapautus vesijohtoon liittämisestä on myönnetty, tulee kiinteistön kaivovesi tutkia kolmen vuoden välein

·         Vapautusanomukset käsitellään kuitenkin aina tapauskohtaisesti.

 

 

 

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Tuija Lojander poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.35

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa