Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.02.2019/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 246/01.01.03/2019

§ 40

Viestintäpäällikön viransijaisen valinta virkavapaan ajaksi

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Viestinpäällikkö on virkavapaalla 1.4.2019 – 13.2.2020. Tehtävään tarvitaan viransijainen.

 

Viran täyttäminen ilman julkista hakua on mahdollista sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 4 § 3 momentti). Lisäksi kysymys on alle vuoden kestävästä viransijaisuudesta, mikä on Raision kaupungin hallintosäännön § 30 edellytys.

 

Osallisuuden erityisasiantuntija, FM Anri Niskala on toiminut Raision kaupungin viestintäpäällikön sijaisena 24.9.2012 -20.9.2013. Anri Niskala on ilmoittanut olevansa käytettävissä sijaiseksi edellyttäen, että hän saa virkavapaata nykyisestä tehtävästään. Anri Niskala soveltuu koulutuksensa, työkokemuksensa ja asiantuntemuksensa perusteella hyvin viestintäpäällikön tehtävään.

Niskala on esittänyt normaalimittaisen palkallisen kesäloman pitämismahdollisuutta. Tämä on tarkoituksenmukaista, koska keskikesällä mahdollisten työtehtävien määrä on vähäinen. Lisäksi on kohtuullista, että henkilö ei alle vuoden sijaisuuden vuoksi menetä mahdollisuutta pidempään yhtäjaksoiseen palkalliseen kesälomaan.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää valita viestinpäällikön viransijaiseksi osallisuuden erityisasiantuntija, FM Anri Niskalan ajalle 1.4.2019 – 13.2.2020. Tehtävän vakanssinumero on 110 023 ja tehtäväkohtainen palkka 3 800 €/kk.

 

Lisäksi kaupunginhallitus oikeuttaa konsernihallintojohtajan ja kaupunginjohtajan sopimaan viestintäpäällikön kanssa kesälomasta.

 

Päätös                                           

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Kaupunginhallitus päättää valita viestinpäällikön viransijaiseksi osallisuuden erityisasiantuntija, FM Anri Niskalan ajalle 1.4.2019 – 13.2.2020. Tehtävän vakanssinumero on 110 023 ja tehtävästä maksetaan vakanssin mukainen tehtäväkohtainen palkka.

 

Lisäksi kaupunginhallitus oikeuttaa konsernihallintojohtajan ja kaupunginjohtajan sopimaan viestintäpäällikön kanssa palkallisesta kesälomasta.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Anri Niskala

 

 

Anne Kujanpää, Konsernihallinto

 

 

Minna Heikkilä, Konsernihallinto

 

 

palkat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa