Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.01.2019/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 199/01.01.01/2019

§ 27

Kaupunginsihteerin viransijaisuus

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Kaupunginsihteeri Sari Vahteralle on myönnetty opintovapaata konsernihallintojohtajan päätöksellä 14.12.2018 § 10 ajalle 1.1.2019 - 31.12.2019.

 

Viran täyttäminen ilman julkista hakua on mahdollista sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 4 § 3 momentti). Lisäksi kysymys on alle vuoden kestävästä viransijaisuudesta, mikä on Raision kaupungin hallintosäännön § 30 edellytys.

 

Hallintosihteeri, FM Sanna Tammilehto on koulutuksensa, työkokemuksensa ja asiantuntemuksensa perusteella soveltuva kaupunginsihteerin tehtävään. Sanna Tammilehdon nykyinen hallintosihteerin toimi on Raision konsernihallinnossa.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää valita kaupunginsihteerin virkaan sijaiseksi ajalle 28.1.2019 – 31.12.2019 hallintosihteeri FM Sanna Tammilehdon. Viran tehtäväkohtainen palkka on 3 842,73 €/kk.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sanna Tammilehto, Konsernihallinto

 

 

palkat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa