Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.01.2019/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 191/02.02.00/2019

§ 25

Konsernihallinnon käyttösuunnitelma vuodelle 2019

 

 

Konsernihallintojohtaja Anna-Kristiina Järvi 15.1.2019:

 

Valtuusto hyväksyi Raision kaupungin talousarvion vuodelle 2019 kokouksessaan 12.11.2018 § 152. Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelujen välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Valtuusto on antanut talousarvion hyväksymisen yhteydessä sen noudattamista koskevat ohjeet. Sen mukaisesti lautakunnat laativat hyväksytyn talousarvion perusteella yksityiskohtaisen käyttösuunnitelman palveluittain. Käyttösuunnitelman sisällöstä ja siihen tehtävistä muutoksista päättää lautakunta. Kaupunginhallitus on konsernihallinnon lautakunta.

 

Konsernihallinnon käyttösuunnitelma 2019 on liitteenä.

 

Tulosyksiköittäin on koottu yhteen kunkin kustannuspaikan päätehtävä sekä päätavoitteet vuodelle 2019 sekä ulkoiset ja sisäiset määrärahat.

 

 

Oheismateriaali

2

Konsernihallinnon käyttösuunnitelma 2019

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy konsernihallinnon käyttösuunnitelman vuodelle 2019.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Jenni Teuri, Konsernihallinto

 

 

Sivistyskeskus

 

 

Tiina Salo, Kirjasto- ja kulttuuripalvelut

 

 

Reijo Hakorinta, Liikunta- ja nuorisopalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa