RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.02.2019/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 540/06.00.01 /2014 |
§ 8
Sosiaalipalveluiden liittyminen KANTA-palveluun
Vs. perhepalvelujen johtaja Hannele Elo-Kuru ja johtava sosiaalityöntekijä Leena Lahti 29.1.2019:
Raision sosiaalipalvelut ovat liittymässä KANTA-palveluun 2019 syys-marraskuun aikana. Liittymisilmoitus Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tulisi tehdä helmikuun loppuun mennessä.
Raisiossa on käytössä Effica-asiakastietojärjestelmä ja Raisiossa on esikartoitusta alettu tarkastelemaan syksyn 2018 lopulla yhdessä asiakastietojärjestelmän tuottavan (TIETO) sovellusasiantuntijan kanssa. Investointimäärärahoihin on varattu sovelluksen käyttöönottoa varten 80 000 € vuodelle 2019.
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon tullaan tallentamaan kaikki sosiaalipalveluissa syntyvät, asiakasta koskevat asiakasasiakirjat. Asiakastiedon arkisto otettiin käyttöön vuonna 2018. Sitä tullaan käyttämään niin julkisessa kuin yksityisessä sosiaalihuollossa.
Omakanta on kansalaiselle tarkoitettu palvelu omien asiakasasiakirjojen katselua ja sähköistä asiointia varten. Asiakas näkee hänestä laaditut asiakasasiakirjat Omakannasta vuodesta 2020 alkaen sitä mukaa kun organisaatiot ottavat palvelun käyttöön
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon liittymisestä ei ole velvoittavaa lainsäädäntöä. Käyttöönotto edellyttää kuitenkin organisaatiolta hallinnollista päätöstä Kanta-palveluihin liittymisestä. Julkisen sosiaalihuollon päätöksen tekeminen kuuluu lautakunnalle tai vastaavalle toimielimelle.
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää, että Raision sosiaalipalvelut liittyy KANTA-palveluun esityksen mukaisesti.
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Leena Lahti, Sosiaalipalvelut |
|
|
Marja-Leena Borgman, Sosiaalipalvelut |
|
|
Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |