RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.02.2019/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 145/01.02.00/2019 |
§ 14
Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.1.2019 § 5
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä
Kunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy paikallinen palkkojen harkinnanvarainen järjestelyerä 1.1.2019 lukien. Lisän suuruus on 1,2 % maksetuista palkoista. Lääkärisopimuksen osalta kuitenkin 0,7 %. Erän suuruutta tulee tarkastella sopimusten liitteittäin. Raisiossa korotukset tehdään siten, että kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa periaatteet tarkistuksille ja lautakunnat päättävät tarkistusten kohdentamisesta viranhaltijoille ja työntekijöille. Kummassakin vaiheessa käydään neuvottelut henkilökuntaa edustavien ammattijärjestöjen kanssa.
”- - -
SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN KOROTUKSET 1.1.2019
- KVTES hinnoittelemattomat 701,18 €/kk. Voidaan kohdistaa tehtäväkohtaisiin tai henkilökohtaisiin palkkoihin. Ei pakollista henkilökohtaisten lisien korotusta.
· Painotus henkilökohtaisiin lisiin sekä puheterapeuttien tehtäväkohtaisiin palkkoihin.
- KVTES liite 1 toimistoala 647,35 €/kk . Voidaan kohdistaa tehtäväkohtaisiin tai henkilökohtaisiin palkkoihin. Ei pakollista henkilökohtaisten lisien korotusta.
· Ryhmien IV ja V tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan 40 €. Muutoin tehtäväkohtaisiin palkkoihin tai henkilökohtaisiin lisiin.
- KVTES liite 3 terveyshuolto 14114,18 €/kk, josta henkilökohtaisiin lisiin 4052,80 €. Muutoin voidaan kohdentaa joko tehtäväkohtaisiin tai henkilökohtaisiin palkkoihin.
· Tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistukset tehtäväkohtaisiin palkkoihin tavoitepalkkojen saavuttamiseksi. Henkilökohtaisten lisien tarkistukset.
- KVTES 4 sosiaalihuollon henkilöstö ja soten ja terveyshuollon peruspalveluhenkilöstö 5274,43 €/kk, josta henkilökohtaisiin lisiin 2279,97 €/kk. Muutoin voidaan käyttää joko tehtäväkohtaisiin tai henkilökohtaisiin palkkoihin.
· Tehtäväkohtaisten palkkojen osalta tarkastellaan mm. sosiaalityöntekijöiden palkkoja. Muutoin henkilökohtaisiin lisiin ja tehtäväkohtaisiin palkkoihin.
- TK-lääkärit korotussumma tehtäväkohtaisiin palkkoihin 1 479,73 €/kk ja lisäksi henkilökohtaisiin lisiin 533,19 €.
· Paikallisen järjestelmän mukaisesti tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja lisäksi henkilökohtaisiin lisiin.
- Hammaslääkärit tehtäväkohtaisiin palkkoihin 868,46 € ja lisäksi henkilökohtaisiin palkkoihin 720,58 €.
· Sekä tehtäväkohtaisiin palkkoihin että henkilökohtaisiin lisiin. - - - ”
KVTES alueella henkilökohtaiset lisät noudattavat tasoa 40, 60 ja 100 euroa.
Tarkistuksia suoritettaessa tulee huomioida tarkistusten vaikutus kiinteisiin lisiin kuten palveluvuosiin sidottuihin lisiin ja vaikutukset työajasta tuleviin lisiin.
Käydyistä neuvotteluista tulee laatia pöytäkirja.
Korotetut palkat tulee sopimuksen mukaan maksaa kahden kuukauden kuluessa niiden voimaan astumisesta ja takautuvat palkat kolmen kuukauden kuluessa. Lautakuntien tulee tehdä päätökset niin, että korotukset ovat palkanlaskennan käytössä 18.2.2019.
Pöytäkirja ammattijärjestöjen kanssa käydystä neuvottelusta koskien palkantarkistusten periaatteita esityslistan liitteenä.
Liitteet |
1 |
Pöytäkirja ammattijärjestöjen kanssa käydystä neuvottelusta koskien palkantarkistusten periaatteita |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää antaa yllä olevat ohjeet lautakunnille ja keskuksille harkinnanvaraisten palkantarkistusten suorittamisesta 1.1.2019.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 6.2.2019
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 30.1.2019:
Kaupunginhallituksen konsernijaosto on päätöksellään 14.1.2019 § 5 antanut ohjeet lautakunnille ja keskuksille harkinnanvaraisten palkantarkistusten suorittamisesta 1.1.2019 lukien. Sosiaali- ja terveyskeskuksen osalta tarkastellaan neljää KVTES:n alaista sopimusliitettä ja lääkärisopimusta.
Sosiaali- ja terveyskeskuksessa käytiin ensi neuvottelu kaikkien pääsopijajärjestöjen kesken. Neuvottelumuistio on esityslistan liitteenä. Tämän jälkeen käytiin liitekohtaiset neuvottelut ao. pääsopijajärjestöjen kesken. Neuvottelumuistiot ovat esityslistan liitteenä.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto on päätöksessään antanut keskuksille ohjeet tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistuksen suuntaamisesta sekä henkilökohtaisten lisien käytön painotuksista. Sosiaali- ja terveyskeskuksen osalta valmistelu on tehty konsernijaoston ohjeistuksen mukaisesti. Esityslistan liitteinä ovat liitekohtaiset esitykset tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistuksista sekä henkilökohtaisten lisien jaosta. Henkilökohtaisten lisien jakoesitykset perustuvat esimiesten suorittamaan työntekijöiden työsuoritusten arviointiin.
Oheismateriaali |
3 |
0.1 Soten järjestelyvaraerät -muistio.pdf |
|
4 |
1.1 Hinnoittelemattoman henkilöstön neuvottelumuistio.pdf |
|
5 |
1.2 Hinnoittelemattomien lisät.pdf |
|
6 |
2.1 Toimistoalan neuvottelumuistio.pdf |
|
7 |
2.2 Toimistoalan lisät.pdf |
|
8 |
3.1 KVTES liite 3 neuvottelumuistio.pdf |
|
9 |
3.2 KVTES liite 3 henkilökohtaiset lisät Terveyspalvelut.pdf |
|
10 |
3.3 Hoito ja hoiva henkilökohtaiset lisät 2019.pdf |
|
11 |
3.4 Liite lautakuntaan HOI020 luokka_korit ABCD.pdf |
|
12 |
3.5 Liite lautakuntaan HOI030 A kori.pdf |
|
13 |
3.6 Liite lautakuntaan HOI030 B kori.pdf |
|
14 |
3.7 Liite lautakuntaan HOI030 C kori.pdf |
|
15 |
3.8 Liite lautakuntaan HOI030 D kori.pdf |
|
16 |
3.9 Liite lautakuntaan HOI040 A kori.pdf |
|
17 |
3.10 Liite lautakuntaan HOI040 B kori.pdf |
|
18 |
3.11 Liite lautakuntaan HOI040 C kori.pdf |
|
19 |
3.12 Liite lautakuntaan HOI040 D kori.pdf |
|
20 |
4.1 KVTES 4 neuvottelumuistio.pdf |
|
21 |
4.2 Henkilökohtaiset lisät sosiaalipalvelut.pdf |
|
22 |
4.3 Tehtäväkohtaiset korotukset sosiaalityö.pdf |
|
23 |
4.4 Tehtäväkohtaiset korotukset kehitysvammahuolto ja korvaushoito.pdf |
|
24 |
5.1 Lääkärisopimuksen neuvottelumuistio.pdf |
|
25 |
5.2 Terveyskeskuslääkäreiden tehtäväkohtaiset palkat 1.1.2019 alkaen.pdf |
|
26 |
5.3 Terveyskeskuslääkärien tehtäväkohtaisten palkkojen korotus 1.1.2019.pdf |
|
27 |
5.4 Lääkärien henkilökohtaiset lisät 1.1.2019.pdf |
|
28 |
5.5 Terveyskeskushammaslääkäreiden tehtäväkohtaisen palkan korotukset 1.1.2019.pdf |
|
29 |
5.6 Hammaslääkärien henkilökohtaiset lisät 1.1.2019.pdf |
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää hyväksyä liitteissä esitetyt palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019 lukien
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lautakunnan puheenjohtaja Heikki Laine ja talouspäällikkö Sami Koskikallio poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi kello 19.35 – 19.40. Esteellisyyden peruste on hallintolain 28 § 1 mom 1 kohta (osallisuusjäävi). Heikki Laineen puoliso on asianosainen ja Sami Koskikallio on asianosainen.
Lautakunnan varapuheenjohtaja Niina Äikäs toimi lautakunnan puheenjohtajana ja sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Tiedoksi |
|
Tiina Peltola, Konsernihallinto |
|
|
Sami Koskikallio, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Merja Korhonen, Tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut |
|
|
Timo Jalonen, Tilapalvelut |
|
|
Jorma Uoti, Opetuspalvelut |
|
|
Arto Raassina, Sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelut |
|
|
Leena Lahti, Sosiaalipalvelut |
|
|
Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut |
|
|
Ulla Lehtonen, Hoito- ja hoivapalvelut |
|
|
Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut |
|
|
Ulla-Maija Soinio, Terveyspalvelut |
|
|
palkat |
|
|
Kimmo Rinne, Työllisyyspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |