Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.01.2019/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 241/10.03.02.00/2016

§ 6

Raision vanhan kauppaoppilaitoksen ulkopuolisen perusparannushankkeen taloudellinen loppuselvitys

 

 

 

                                                          Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 10.1.2019:

 

Kaupunginhallitus myönsi Raision vanhan kauppaoppilaitoksen ulkopuoliselle perusparannukselle aloitusluvan 27.3.2017 § 97. Hanke aloitettiin 2.5.2017 ja toteutettiin kolmessa eri vaiheessa. Kaikkien töiden (vaiheet 1–3) tuli olla valmiina ja vastaanotettuna sekä viranomaisten pitämät tarkastukset hyväksytysti pidettynä 30.11.2018 mennessä. Hanke valmistui etuajassa 6.3.2018 ja sen rakentamiskustannukset olivat 3.199.994 euroa.

 

Rakennushankkeen taloudellinen loppuselvitys on valmistunut ja on liitteenä.

 

Hallintosäännön 8 luku 66 § (liite 1.) mukaan talonrakennushankkeen taloudellinen loppuselvitys viedään teknisen lautakunnan kautta tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

 

Liitteet

2

Kauppaoppilaitoksen taloudellinen loppuselvitys

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta merkitsee Raision vanhan kauppaoppilaitoksen perus­parannushankkeen taloudellisen loppuselvityksen tietoonsa saatetuksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

Jari Sulander, tilapalvelut

 

 

Reijo Vasama, tilapalvelut

 

 

Ari Jalonen, tilapalvelut

 

 

Jasmin Kivilä, tilapalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa