Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.12.2018/Pykälä 457

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Luottosopimus

 

Asianro 940/02.05.04/2018

§ 457

Kiinteistö Oy Kerttulan jäähallin luottosopimus

 

 

                             Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 12.12.2018:

 

Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen Kiinteistö Oy Kerttulan jäähallin 1,9 miljoonan euron lainan konvertoimiseksi kaupungin lainaksi 15.10.2018 § 123 ja että kaupunginhallitus hyväksyy lainan tarkemmat sopimusehdot.

 

Lainasopimus on laadittu ottaen huomioon kuntalain 129 §, jonka mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

 

Annettavan lainan pääoma on noin 1,84 miljoonaa euroa. Kaupungille riittäväksi vakuudeksi on arvioitu 50 % lainan pääomasta eli noin 0,9 miljoonan euron kiinteistövakuus eikä lainan katsota vaarantavan kaupungin kykyä vastata laissa säädetyistä tehtävistä.

 

Takaisinmaksusuunnitelma on laadittu mahdollisuuksien mukaan jäähallin nykyisen lainaohjelman mukaisesti.

 

 

Liitteet

1

Luottosopimus

 

Oheismateriaali

2

Maksusuunnitelma (salainen JulkL 24 § 17 kohta)

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    hyväksyä liitteenä olevan luottosopimuksen,

 

2)    oikeuttaa talousjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen liitteenä olevan luottosopimuksen mukaisin ehdoin lainan nostopäivän suuruisena ja

 

3)    täytäntöönpanna päätöksen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Lehmus on ao. yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto

 

 

Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähalli

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa