Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.12.2018/Pykälä 455

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1264/02.05.04/2018

§ 455

Lainanottovaltuus tammi-maaliskuu 2019

 

 

                                                          Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 13.12.2018:

 

Valtuusto antoi seuraavan lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle vuoden 2019 talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

”Kaupunginhallituksella on oikeus:

 

1)    ottaa lyhyttä tai pitkäaikaista lainaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 10,4 miljoonaa euroa

 

2)    päättää lainasuojauksista kaupunginvaltuuston periaatepäätöksen mukaisesti

 

Tilapäisluoton enimmäismäärä

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto oikeuttaisi kaupunginhallituksen ottamaan tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2019 aikana 10 miljoonan euron määrään asti. Lainanottovaltuus sisältää myös konsernitilin käyttöön liittyvän lyhytaikaisen lainan myöntämisen kaupungin tytäryhteisöille.”

 

Kaupunginvaltuusto on talousarvion hyväksymisen jälkeen tehnyt 10.12.2018 § 157 kokouksessaan talousarviomuutoksen ja lisännyt lainanottovaltuutta 0,5 miljoonaa euroa, jonka jälkeen lainanottovaltuus on yhteensä 10,9 miljoonaa euroa.

 

Tilinpäätöksen 2017 mukaan lainakanta oli 59,0 miljoonaa euroa. Kokonaislainamäärä marraskuun 2018 lopussa on 57,5 miljoonaa euroa ja tästä maksuvalmiuden turvaamiseen käytettäviä kuntatodistuslainoja 25,0 miljoonaa euroa.

 

Arvion mukaan kokonaislainamäärä kasvaa loppuvuoteen mennessä, mutta lopullinen suuruus määräytyy vasta joulukuun lopussa.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

                                                          Kaupunginhallitus päättää

1)    valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä uudistamaan tammi-maaliskuussa 2019 tarvittavat kuntatodistuslainat talousarvion lainanottovaltuuden rajoissa sekä

 

2)    ottamaan tarvittaessa lisälainaa maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 10,0 miljoonaa euroa.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa