Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.12.2018/Pykälä 463

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 977/00.01.00/2017

§ 463

Nuorisovaltuuston tekemät ehdotukset toimintasäännön muuttamiseksi

 

 

                                                          Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 13.12.2018:

 

Nuorisovaltuusto on tehnyt ehdotuksen muutoksista nuorisovaltuuston toimintasääntöön. Muutoksia esitetään mm. valintoihin siten, että nuorisovaltuustoon voi tulla valituksi vain raisiolainen nuori, kauden pituuteen siten, että nuorisovaltuuston toimikausi pidennettäisiin yhdestä kahteen vuoteen ja jäsenten nimeämiseen siten, että jäsenen erotessa nuorisovaltuusto tekisi nimeämisehdotuksen kaupunginhallitukselle uudesta jäsenestä.

 

Raisiossa opiskelee jonkin verran nuoria, jotka tulevat oppilaitoksiin muista kunnista, erityisesti lukiossa ja Raision seudun ammattiopistossa. Toimintasääntöä laadittaessa päädyttiin siihen, ettei muista kunnista tulevia opiskelijoita haluttu rajata nuorisovaltuuston toiminnan ulkopuolelle. Toimintasääntö ei kuitenkaan mahdollista nuoren osallistumista yhtäaikaisesti kahden kunnan nuorisovaltuuston toimintaan. Toistaiseksi ei ole ilmennyt painavaa syytä tämän periaatteen muuttamiseksi.

 

Kauden pidentäminen kaksivuotiseksi on mahdollista nuorisovaltuuston esittämällä tavalla ja asia on ollut harkinnassa jo toimintasäännön tekovaiheessa. Kahden vuoden toimikausi tuo pitkäjänteisyyttä ja parantaa nuorisovaltuuston vaikuttavuutta.

 

Lisäksi ehdotetaan pienempiä muutoksia nuorisovaltuusto esittämällä tavalla kohtiin 3.7. Nuorisovaltuuston täydentäminen sekä kohtaan 5.1. Järjestäytymiskokouksen koolle kutsuminen.

 

Nuorisovaltuuston tekemät ehdotukset toimintasäännön muuttamiseksi ovat oheismateriaalina.

 

Lisäksi liitteenä on ehdotus uudeksi toimintasäännöksi.

 

 

Liitteet

3

Nuorisovaltuuston toimintasääntö_KH171218

 

Oheismateriaali

7

Muutosesitykset toimintasääntöön

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää muuttaa Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntöä seuraavasti:

 

3.5 Nuorisovaltuuston toimikausi

 

Nykyinen kirjaus:

 

Nuorisovaltuuston toimikausi on yksi kalenterivuosi.

 

Ehdotus:

 

Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi kalenterivuotta.

 

3.7 Nuorisovaltuuston täydentäminen

 

Nykyinen kirjaus:

 

Mikäli nuorisovaltuuston jäsen tai varajäsen eroaa tehtävästään kesken toimikautensa, oppilas tai opiskelijakunta nimeää uuden jäsenen eronneen tilalle ja kaupunginhallitus valitsee uuden jäsenen siten, että nuorisovaltuuston paikkajako toteutuu kohdassa 3.3. määrätyllä tavalla.

 

Ehdotus:

 

Mikäli nuorisovaltuuston jäsen tai varajäsen eroaa tehtävästään kesken toimikautensa, nuorisovaltuusto nimeää uuden jäsenen eronneen tilalle ja kaupunginhallitus valitsee uuden jäsenen siten, että nuorisovaltuuston paikkajako toteutuu kohdassa 3.3. määrätyllä tavalla.

 

5.1 Järjestäytymiskokouksen koollekutsuminen

 

Nykyinen kirjaus:

 

Järjestäytymiskokouksen kutsuu koolle edellisen nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Kokouksen esityslistan valmistelee edellisen nuorisovaltuuston puheenjohtaja yhdessä sihteerin kanssa. Kokouskutsu ja esityslista tulee lähettää kokouksen osallistujille vähintään viikkoa ennen kokousta.

 

Ehdotus:

 

Järjestäytymiskokouksen kutsuu koolle nuorisovaltuustoa ohjaava virkamies. Kokouksen esityslistan valmistelee edellisen nuorisovaltuuston puheenjohtajisto. Kokouskutsu ja esityslista tulee lähettää kokouksen osallistujille vähintään viikkoa ennen kokousta.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Nuorisovaltuusto

 

 

www-sivut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa