Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.12.2018/Pykälä 449

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Hulvelan rakennuskieltoalue

 

Asianro 469/10.02.05/2016

§ 449

Hulvelan vanhan rakennuskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen

 

 

                                                          Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 27.11.2018

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto voi olla voimassa enintään kaksi vuotta ja sitä voidaan pidentää kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi enintään kaksi vuotta kerrallaan.

 

Hulvelan vanhalla rakennuskaava-alueella on vireillä Hulvelankulma -niminen asemakaavamuutos. Alueelle kaksi vuotta sitten asetettu rakennuskielto päättyy 20.12.2018. Jotta kyseiselle alueelle ei synny asemakaavan laatimista haittaavaa toimintaa, alueen rakennuskieltoa on perusteltua jatkaa edelleen kahdella vuodella.

 

Liitteenä on Hulvelan rakennuskieltoalueen kartta.

 

 

Liitteet

2

Hulvelan rakennuskieltoalue

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisesti jatkaa Hulvelan vanhalle rakennuskaava-alueelle asetettua rakennuskieltoa kahdella vuodella asemakaavamuutoksen laatimisen vuoksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Varsinais-Suomen Ely-keskus / Risto Rauhala

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Petri Ojanen, Ympäristön- ja rakennusvalvontapalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa