Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 412

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 178

16.10.2017

Vapaa-aikalautakunta

§ 69

13.11.2018

 

 

Asianro 949/12.05.02/2017

§ 412

Valtuutettu Mikko Kangasojan ym. valtuutettujen aloite koskien koodaustilan perustamista nuorille ja kiinnostuneille

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 16.10.2017 178 §

 

Valtuutettu Mikko Kangasoja jätti seuraavan aloitteen:

 

“Suomen peliteollisuus kasvaa vauhdilla ja suomalaisten tekemät pelit kiinnostavat paljon ympäri maailman. Ongelmana on, että tekijöistä on pulaa. Samalla joillekin pelintekokursseille on ollut suorastaan tunkua. Raisio voisi koettaa ottaa oman siivunsa ja monipuolistaa elinkeinoja kaupungissa.

 

Esitämme, että kaupunki varaa tilan ja tietokoneita vapaasti koodaamiseen käytettäväksi. Samassa tilassa kaupunki järjestäisi pelien teon, pelinteko-ohjelmien ja animoinnin opetusta ilmaiseksi.

 

Yhteisessä tilassa tutustutaan ja muodostuu porukoita. Jos joku porukka haluaisi vakavammassa mielessä kehittää peliä, heille annettaisiin alkuvaiheessa huone ilmaiseksi. Näin heitä yritettäisiin juurruttaa kyseisiin tiloihin ja Raisioon. Etuna olisi myös se, että saataisiin pelien teosta kiinnostuneille nuorille ja työttömille mielekästä tekemistä mielekkäässä paikassa. Ekosysteemin rakentaminen alkaa pienestä. Parhaimmillaan Raisioon kasvaisi peliteollisuuden pieni keskus. Kokeilemalla selviää.

 

Raision Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

Mikko Kangasoja                        Mika Koivisto

Tuija Hyytiä                                   Niina Puoskari

Tapio Soiniitty Katja Koivusalo

Pipsa Allén                                    Tanja Parkko

Hannele Lehto-Laurila              Janette Broberg

Janne Laulumaa                          Annika Aaltonen”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 30.10.2017 357 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Mikko Kangasojan aloitteen koskien koodaustilan perustamista nuorille ja kiinnostuneille konsernihallinnon ja vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi – –”

 

 

Vapaa-aikalautakunta 13.11.2018 69 §

 

”Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 30.10.2018:

 

Pelien suunnittelu ja koodaus ovat tänä päivänä pitkälle kehittynyttä ja erikoistunutta osaamista. Suomessa pelialan koulutusta järjestetään toisen asteen koulutuksena, ammattikorkeakouluissa sekä yliopistoissa. Turun seudulla koodausta ja pelien suunnittelua voi opiskella mm. Turun yliopiston ja Turun Ammattikorkeakoulun yhteisessä Turku Game Labissa.

 

Kunnallisten vapaa-aikapalvelujen mahdollisuudet tarjota harrastajille riittävän tasokkaat laitteistot ja tasokas opetus ei voi kilpailla virallisten koulutustahojen kanssa. Kunnan rooli onkin tukea alan harrastoimintaa, joka voi innostaa ja antaa eväitä myöhempiin alan opintoihin.

 

Pelaaminen ja koodaus ovat jo nykyisellään esimerkiksi kirjastoissa tapahtuvaa harrastustoimintaa, samoin monissa Raision kouluissa toimii koodauskerhoja. Varsinais-Suomen maakuntakirjastoalueelle on hankittu kaikkien kirjastojen yhteinen pelisalkku, jossa on pelikonsoleita ja yhteensä noin 25 peliä. Kirjastojen käytössä on myös OKM-rahoitteinen koodaussalkku, jossa on Arduino-koodaussarjoja. Sekä pelisalkku että koodaussalkku ovat olleet useita kertoja myös Raisiossa, joskaan kirjastolla ei ole omia pelikonsoleita tai koodauspaketteja.

 

Kirjasto on valmistelemassa AVI-avustuksen hakemista asiakkaille tarkoitetun ns. mediapajan perustamiseen. Näitä mediapajoja toimii jo monissa kirjastoissa, mm. Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.  Mediapaja-ajattelun tavoitteena on opastaa kansalaisia uuteen digitaaliseen ympäristöön ja madaltaa kynnystä ottaa uusia käyttöön uusia tekniikoita. Mediapajassa asiakas voi käyttää tietokoneita, mutta myös 3D-tulostinta, laserleikkuria ym. laitteita. Mediapajan toimintaan voidaan myös yhdistää digiopastus ja haluttaessa myös koodauspajojen toiminta. Mediapajan varustelun kustannusarvio on noin 7000 € + opastushenkilöstön palkkakulut. Avustusta voidaan mahdollisesti saada pajan käynnistämiskustannuksiin.

 

Valtuustoaloite on tehty valtuustossa jo 16.10.2017, josta se on lähetetty sivistyskeskukseen ja konsernihallintoon. Kirjastolle aloite päätyi valmisteluun vasta elokuussa 2018 ja tämän johdosta aloitteen valmistelu on kestänyt hieman yli sallitun ajan.

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle edellä olevan valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Kangasojan tekemään valtuustoaloitteeseen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa