Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 409

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 64

23.4.2018

 

 

Asianro 344/02.05.06/2018

§ 409

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 16.4.2018 § 127

 

                                                          ”Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 10.4.2018:

 

Turun seudun puhdistamo Oy:n 16.2.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa hyväksyttiin yhtiön hallituksen esityksen mukaisesti poistoputken kapasiteetin tehostaminen. Yhtiökokous esittää nyt edelleen yhtiön neljälle suurimmalle osakkeenomistajalle kuntien omavelkaisen takauksen myöntämistä hankkeen rahoitukselle. Raision kaupunki omistaa yhtiön osakkeista 8,1 % (932 osaketta).

 

Kuvaus hankkeesta on esitetty oheismateriaalina olevan ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjan kohdassa 6, "Poistoputken kapasiteetin tehostaminen".

  

Saatekirjeessä Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiökokous pyytää yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti, että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungit myöntävät Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaiset takaukset yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

-       Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja

-       laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja

-       takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 % ja

-       takauksille ei vaadita takausprovisiota ja

-       Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungin asiassa toimivaltainen päätöksentekoelin valtuuttaa kaupunginjohtajansa päättämään takaukselle vaadittavasta kuntalain 129 §:n mukaisesta riittävän vastavakuuden määrästä ja, että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupunginjohtajat pääsevät yksimielisyyteen yhtiöltä kuntalain 129 §:n mukaisesti vaadittavien riittävien vastavakuuksien määrästä toukokuun loppuun 2018 mennessä.

 

Kuntalain (410/2015) 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Hallituksen esityksen (HE 268/2014) mukaan merkittävänä taloudellisena riskinä voitaisiin pitää esimerkiksi tilannetta, jossa takausvastuun realisoituminen vaarantaisi kunnan koko toiminnan tai vastaisi suuruudeltaan muutoin huomattavaa osaa kunnan talousarviosta. Edellytysten täyttyminen tulisi arvioida jokaisen toimenpiteen osalta erikseen. Toimenpiteitä tehtäessä kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei vaadittavien vastavakuuksien tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä, vaan kunnan riskien hallinnan näkökulmasta riittävän osan.

 

Kunnan on itse määritettävä vaadittavien vastavakuuksien suuruus ottaen huomioon olemassa olevan riskin todennäköisyys ja laajuus. Lisäksi kunnan on tapauskohtaisesti harkittava, kuuluuko toimenpide kunnan toimialaan.

 

Turun seudun puhdistamo Oy on Turun kanssa käydyissä neuvotteluissa tarjonnut vastavakuudeksi yrityskiinnityspanttia, jonka määrä on 50 % takauksen määrästä ja jonka hallinta jakautuisi takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa. Yhtiöllä arvioidaan olevan riittävästi kiinnityskelpoista käyttöomaisuutta vastavakuuden antamiseen ja sen arvo vastaa annettavan vakuuden arvostusta.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Raision kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

-       Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja

-       laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja

-       Raision kaupungin takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista on enintään 8,1 % ja

-       takauksille ei vaadita takausprovisiota ja

-       vastavakuuden määränä on 50 % koko annettavan takauksen suuruudesta, jonka hallinta jakaantuu takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. 

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginvaltuusto 23.4.2018 64 §

 

”Päätösehdotus                         Kaupunginhallitus

 

ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Raision kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

-       Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja

-       laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja

-       Raision kaupungin takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista on enintään 8,1 % ja

-       takauksille ei vaadita takausprovisiota ja

-       vastavakuuden määränä on 50 % koko annettavan takauksen suuruudesta, jonka hallinta jakaantuu takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 26.11.2018

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

Raision kaupunginvaltuusto päätti 23.4.2018 64 § myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi. Tarjouskilpailun jälkeen kävi ilmi, että hanke tulee tarvitsemaan 18 miljoonan euron lisärahoituksen.

Turun seudun puhdistamo Oy:n ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi 26.10.2018 yksimielisesti esityksen poistoputken kapasiteetin tehostamisesta ja kustannusarvion kasvattamisesta 18.000.000 eurolla siten, että lisärahoituksen kustannukset jaetaan osakassopimuksen mukaisesti, mutta hankkeen takausvastuut jakautuvat yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan kesken suhteessa Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 %.

Päätös tehtiin ehdollisena siten että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungit myöntävät Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaiset takaukset yhtiön enintään 18.000.000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen lisärahoitukseen ehdoilla,

·         että lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2022,

·         että laina-aika saa olla enintään 40 vuotta,

·         että takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 %,

·         että hallituksen esityksestä poiketen Turun seudun puhdistamo Oy:ltä peritään takausprovisiona 0,20 % vuodessa myönnetyn takauksen määrästä,

·         että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungit edellyttävät yhtiöltä kuntalain 129 §:n mukaiseksi riittäväksi vastavakuudeksi lisärahoituksen pääoman määrästä enintään 50 %:in suuruista vastavakuutta 2. parhaalle etusijalle keskenään yhtäläisin etuoikeuksin ja,

·         että takauspäätös pannaan täytäntöön odottamatta päätöksen lainvoimaisuutta.

Lisäksi yhtiökokous totesi, että tarjouksen voimassaoloa on saatu jatkettua 28.2.2019 asti.

 

Kuntalain (410/2015) 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Hallituksen esityksen (HE 268/2014) mukaan merkittävänä taloudellisena riskinä voitaisiin pitää esimerkiksi tilannetta, jossa takausvastuun realisoituminen vaarantaisi kunnan koko toiminnan tai vastaisi suuruudeltaan muutoin huomattavaa osaa kunnan talousarviosta. Edellytysten täyttyminen tulisi arvioida jokaisen toimenpiteen osalta erikseen. Toimenpiteitä tehtäessä kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei vaadittavien vastavakuuksien tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä, vaan kunnan riskien hallinnan näkökulmasta riittävän osan.

Kunnan on itse määritettävä vaadittavien vastavakuuksien suuruus ottaen huomioon olemassa olevan riskin todennäköisyys ja laajuus. Lisäksi kunnan on tapauskohtaisesti harkittava, kuuluuko toimenpide kunnan toimialaan.

Kyseessä olevan toiminnan voidaan katsoa perustuvan kunnan velvoitteisiin ja luonnolliseen monopoliasemaan markkinoilla. Kuntalain hallituksen esityksen (HE 268/2014) mukaan kilpailutilanteessa markkinoilla hoidettaviksi ei katsota sellaisia tehtäviä, joissa toiminta perustuu lakiin perustuvaan monopoliasemaan tai luonnolliseen monopoliasemaan sekä tällaiseen toimintaan välittömästi liittyvään toimintaan vaikka toiminta täyttäisikin muutoin esimerkiksi elinkeinotoiminnan edellytykset. Lakiin perustuvia monopoleja ovat hallituksen esityksen mukaisesti muun muassa vesihuoltotoiminta laitoksen toiminta-alueella. Edellä mainituilla perusteilla takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kunnan toimialaan eikä takauksen antamiselle ko. ehdoin voitane katsoa olevan ongelmaa myöskään EU:n valtiontukisäännösten kannalta.

Ensimmäisessä vaiheessa yhtiö on hakenut Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungille yrityskiinnityksiä parhaalle etusijalle keskenään yhtäläisin etuoikeuksin. Tästä johtuen mahdolliselle lisärahoitukselle myönnettävät vastavakuudet voidaan kiinnittää vasta 2. parhaalle etusijalle.

 

 

Oheismateriaali

1

Ylimääräisen yhtiökokouksen 26.10.2018 pöytäkirja

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Raision kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 18.000.000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen lisärahoitukseen seuraavin ehdoin:

·         Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2022,

·         laina-aika saa olla enintään 40 vuotta,

·         takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 %,

·         Turun seudun puhdistamo Oy:ltä peritään takausprovisiona 0,20 % vuodessa myönnetyn takauksen määrästä,

·         Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungit edellyttävät yhtiöltä kuntalain 129 §:n mukaiseksi riittäväksi vastavakuudeksi lisärahoituksen pääoman määrästä enintään 50 %:in suuruista vastavakuutta 2. parhaalle etusijalle keskenään yhtäläisin etuoikeuksin ja

·         takauspäätös pannaan täytäntöön odottamatta päätöksen lainvoimaisuutta.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa