Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 424

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Tekninen lautakunta

§ 164

23.10.2018

 

 

Asianro 817/10.03.01.00/2018

§ 424

Otto-oikeuden käyttäminen teknisen lautakunnan päätökseen 23.10.2018 § 164 Vt8 kevyen liikenteen väylä välillä Pehtoorinpolku - Turun raja, katusuunnitelman vahvistaminen

 

 

Päätöshistoria

 

Tekninen lautakunta 11.9.2018 130 §

 

”Vs. suunnitteluinsinööri Jarmo Sulonen 4.9.2018:

 

Tekninen keskus / kunnallistekniset palvelut on suunnitteluttanut Vt8 kevyen liikenteen väylän suunnitelmat välillä Pehtoorinpolku – Turun raja. Kohde  liittyy MAL-hankkeen aiesopimukseen jonka Raision kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 2.5.2016. Em. mainittuun hankkeeseen ovat osallistuneet myös

Ely-keskus ja Turun kaupunki. Nyt vahvistettavaksi esitettävä osuus on noin

840 m. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyn 2018 aikana jatkuen seuraavana vuonna.

 

Suunnitelmat ovat nähtävillä kokouksessa ja ryhmähuoneissa ennen ko-kousta. Sijaintikartta on oheismateriaalina.

 

Katusuunnitelmat K VII 397–405 ovat olleet maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 16.–30.8.2018. Katusuunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia.

 

Vahvistettavaksi esitetyn osuuden kustannukset on arvioitu olevan 237 400 €.

Kohteeseen on varattu vuoden 2018 talousarviossa määräraha.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

-       vahvistaa Vt8 kevyen liikenteen suunnitelmat välillä Pehtoorinpolku – Turun raja nähtävillä olleessa muodossa

 

-       hyväksyy väylän rakentamisen kustannusarvion

 

Päätös                                            Niko Toivonen esitti Sari Suomisen kannattamana asian jättämistä pöydälle.

 

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.”

 

 

 

Tekninen lautakunta 2.10.2018 139 §

 

”Päätösehdotus                         Tekninen johtaja Antti Korte

 

-       vahvistaa Vt8 kevyen liikenteen suunnitelmat välillä Pehtoorinpolku – Turun raja nähtävillä olleessa muodossa

 

-       hyväksyy väylän rakentamisen kustannusarvion.

 

Päätös                                            Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: Asia palautetaan uudelleenvalmisteltavaksi.

 

Tekninen lautakunta hyväksyi muutetun ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Tekninen lautakunta 23.10.2018 164 §

 

”Kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja vs. suunnitteluinsinööri Jarmo Sulonen 23.10.2018:

 

Turun seudun kaupungit ja valtio ovat tehneet vuosia 2016–2019 koskevan MAL-sopimuksen (Raision KV 2.5.2016). Sopimuksessa todetaan, että valtio edellyttää kasvukeskuksissa ja niiden läheisyydessä toteutettavien suurten infrahankkeitten ehtona tontti- ja asuntotuotannon olennaista lisäämistä kumppanuusperiaatetta noudattaen valtion ja kuntien sekä kuntien keskinäisessä yhteistyössä.

 

MAL-aiesopimusmenettelyn mukaisesti valtio rahoittaa pieniä liikenneverkon kehittämistoimia tällä hallituskaudella 30 milj. eurolla edellyttäen, että kunnat rahoittavat toimia samalla osuudella. Turun kaupunkiseuduille on osoitettu 10 milj. euroa. Toimenpiteet suunnataan niin, että ne parantavat joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä.

 

Edellisellä MAL-sopimuskaudella 2012–2016 Raisioon toteutettiin Raisiontien ja Tikankadun risteyksessä oleva kiertoliittymä, joka paransi merkittävästi kevyen liikenteen turvallisuutta. Tuolloin oli tavoitteena, että valtio ja kunnat osallistuvat sovittuihin hankkeisiin suurin piirtein saman suuruisilla osuuksilla. Kun yhteisiä hankkeita toteutettiin, niin havaittiin, että sellaisia hankkeita, joissa kustannukset on järkevä jakaa valtion ja kuntien välillä tasan, oli vaikea löytää. Tälle sopimuskaudelle ehtoja muutettiin niin, että hankkeen kustannukset voitiin jakaa myös muulla tavalla kuin tasan.

 

Tälle sopimuskaudelle ELY-keskus on esittänyt, että yhdessä Raision kanssa toteutettaisiin työmatkapyöräilyä ja kevyttä liikennettä edistävä hanke, jossa valtatie 8:n vieressä olevan Turkuun johtavan kevyen liikenteen väylän tasoa nostetaan rakentamalla uusi kevyen liikenteen silta ja päällystämällä osa nykyisestä puistoväylästä.

 

Varsinais-Suomen liikennejärjestelmän tärkeimmiksi kehittämisteemoiksi on asetettu kävely ja pyöräily nostaminen ykköseksi kaupunkialueilla ja taajamissa. Lisäksi pyöräilyn olosuhteissa panostus tulisi kohdistaa olemassa olevien liikennejärjestelyjen parantamiseen ja sujuvien pyöräteiden rakentamiseen. Turun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman edistäminen ja toteutus tapahtuu määräajoin tarkistettavan MAL-aiesopimuksen avulla. Valtionneuvoston tavoitteena on saavuttaa kävelyn ja pyöräilyn osalta 30 prosentin kasvu kevyen liikenteen matkojen määrissä vuoteen 2030 mennessä.

 

Nyt yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa MAL hankkeena toteutettava kevyen liikenteen yhteyden parantaminen on yhteensä noin 1 milj. euron hanke, jossa ELY-keskus vastaa noin 800 000 euron sillan suunnittelusta ja toteuttamisesta ja kaupunki vastaa noin 250 000 euron osuudella kevyen liikenteen väylän parantamisesta.

 

Kyseinen kevyen liikenteen yhteys sijoittuu valtatie 8:n läheisyyteen ja osittain linjaus on samassa kohdassa Raisionjoen vieressä kulkevan ulkoilureitin kanssa. Hanke on tarkoitus toteuttaa kolmessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe on toteutettu. Ihalantien ja Punttamäenpolun välisellä osuudella parannettiin Ihalantien suojatiet ja keskisaarekkeet kuivatuksineen (karttaliite).

 

Toisena toteutettavana hankeosana on tarkoitus parantaa kevyen liikenteen yhteyttä Pehtoorinpolusta alkaen aina Turun rajalle. Tämän vaiheen toteuttaminen kuuluu kaupungin vuoden 2018 investointiohjelmaan. Valtuustopäätöksen toteuttaminen edellyttää tekniseltä lautakunnalta suunnitelman vahvistamista. Tätä päätöstä ollaan tekemässä nyt.

 

Hankkeen kolmas vaihe, jossa yhteyttä parannetaan rakentamalla Punttamäenpolun ja Pehtoorinpolun välinen väylän osa valtatie 8:n pohjoispuolelle. Tällä välillä uusi väylä tulee pääasiassa uuteen kohtaan vt8:n viereen ja nykyinen ulkoilureitti jää omaksi erilliseksi väyläksi mutkittelevan joen viereen. Tässä vaiheessa Raisionjoen ylittävän uuden sillan rakentamiskustannuksista vastaa ELY-keskus. Silta ja siihen liittyvä kevyenväylän osa on tarkoitus toteuttaa vuoden 2019 aikana. Turun kaupunki toteuttaa omalla puolellaan kevyen liikenteen väylän siten, että se jatkuu Raision rajalta Turun keskustaan. Härkämäen ja Turun keskustan välinen osuus on jo rakennettu.

 

Tekninen keskus / kunnallistekniset palvelut on laatinut kevyen liikenteen väylän suunnitelman Pehtoorinpolusta alkaen Turun rajalle saakka. Kevyen liikenteen väylä ja laajempi ulkoilureitti Turusta Ruskolle sijoittuvat tällä osuudella samaan kohtaan. Vahvistettavaksi esitetään noin 840 m:n osuutta. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyn 2018 aikana.

 

Suunnitelmat ovat nähtävillä kokouksessa ja ryhmähuoneissa ennen kokousta. Sijaintikartta on oheismateriaalina. Sijaintikartassa on esitetty värein hankkeen eri osat.

 

Katusuunnitelmat K VII 397–405 ovat olleet maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 16.–30.8.2018. Katusuunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia. Vahvistettavaksi esitetyn osuuden kustannukset on arvioitu olevan 237 400 €. Kohteeseen on varattu vuoden 2018 talousarviossa määräraha.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta

 

-       vahvistaa kevyen liikenteen suunnitelmat välillä Pehtoorinpolku – Turun raja nähtävillä olleessa muodossa

 

-      hyväksyy väylän rakentamisen kustannusarvion.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 26.11.2018

                                                         

Kaupunginhallitus päätti 29.10.2018 § 389 käyttää kuntalain mukaista otto-oikeutta teknisen lautakunnan päätökseen 23.10.2018 § 164 ”Vt8 kevyen liikenteen väylä välillä Pehtoorinpolku - Turun raja, katusuunnitelman vahvistaminen”.

                                                         

 

Oheismateriaali

15

Sijaintikartta, Vt8 kevyen liikenteen väylä

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

                                                          Kaupunginhallitus päättää pysyttää teknisen lautakunnan 23.10.2018 päätöksen § 164 ”Vt8 kevyen liikenteen väylä välillä Pehtoorinpolku - Turun raja, katusuunnitelman vahvistaminen” voimassa.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Riku Järvinen, Kunnallistekniset palvelut

 

 

Jarmo Sulonen, Kunnallistekniset palvelut

 

 

Marika Nurmikko, Kunnallistekniset palvelut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa