Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 422

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1188/02.05.01/2018

§ 422

Raision keskustan joulunavaus ja avustuksen maksaminen vähävaraisten jouluruokailun järjestämiseen

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen, viestintäpäällikkö Minna Heikkilä ja elinvoimapäällikkö Samu Mattila:

 

Raisiokeskuksen markkinointia on tehty pitkään yhteistyössä keskustan yrittäjien, Raision kaupungin ja keskustan kiinteistönomistajien kanssa. Raision keskustan yrittäjäyhdistys on pyytänyt kaupungilta 2000 euron tukea keskustan joulunavaukseen. Raision seurakunta, joka on merkittävä kiinteistönomistaja keskustassa, on sitoutunut tukemaan joulunavausta myös 2000 eurolla.

 

Vapaaseurakunta järjestää kuukausittain Raisiossa Leipäkirkoksi -nimetyn tilaisuuden, jossa välitöntä aineellista apua tarvitseville vähävaraisille annetaan ruoka-apua. Vapaaseurakunta on pyytänyt kaupungilta avustusta jouluruokailun järjestämiseen (joulukuun Leipäkirkko).

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää avustaa Raision keskustan joulunavausta 2000 eurolla ja vähävaraisten jouluruokailun järjestämistä 1000 eurolla kaupunginhallituksen käyttövaroista.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Raision keskustan yrittäjäyhdistys

 

 

Raision vapaaseurakunta

 

 

Tuula Tuominen

 

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa