Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.11.2018/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 206/11.00/2017

§ 85

Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelman ja -ohjelman päivitys

 

 

                                                          Ympäristönsuojelusuunnittelija Laura Ahtiainen 8.11.2018:

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja -asetuksen (713/2014) mukaan kuntien on laadittava ympäristöluvanvaraisten kohteiden valvonnasta valvontasuunnitelma, joka sisältää linjauksia valvonnan järjestämisestä, valvonnan kohdentamisesta ja sen perusteena olevan riskinarvioinnin periaatteet.

 

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on valvottava ympäristöluvanvaraisia ja rekisteröitäviä toimintoja säännöllisesti määräaikaistarkastuksin. Tarkastuskohteet ja tarkastustiheys on määriteltävä ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Valvontasuunnitelmassa esitetään riskinarvioinnin perusteet ja kuvataan, kuinka riskinarviointi ohjaa valvontaohjelman laatimista. Tarkemmin ympäristöluvanvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastukset ja muu säännöllinen valvonta kuvataan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen laatimassa valvontaohjelmassa.

 

Raision kaupungin ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.2.2017 (§ 8) YSL 168 §:n mukaisen valvontasuunnitelman ja -ohjelman kaudelle 2017 - 2021.

 

Esityslistan liitteenä olevaan valvontasuunnitelman 2017 - 2021 päivitykseen (2018) on selkeytetty jätelain mukaisia valvontatehtäviä ja viety jätelain, maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain valvonnan maksullisuuden perusteet. Myös liitteenä olevaa valvontaohjelmaa on päivitetty ajan tasalle.

 

Yksityiskohtainen valvontaohjelma ei ole julkinen, mutta toiminnanharjoittajalla on oikeus saada tietää kohteensa valvontaluokka ja perusteet sen määräytymiselle. Lautakunnalle esitetään yleiset periaatteet ja yhteenveto suunnitellusta valvonnasta. Valvonnan tulee olla tasapuolista ja sen perusteiden läpinäkyviä.

 

Valvontaohjelman liite laitoksien tarkastustiheydestä, laitoskohtaiset riskiarvioinnit sekä vuosittainen tarkastussuunnitelma ovat nähtävillä kokouksessa.

 

 

 

Liitteet

1

Valvontasuunnitelma 2017-2021 päivitys

 

2

Valvontasuunnitelman liite (Riskiarvioinnin perusteet)

 

3

Valvontaohjelma 2017-2021 päivitys

 


 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta hyväksyy liitteen mukaisen ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelman ja valvontaohjelman 2017 - 2021 päivityksen.

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa