Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.11.2018/Pykälä 143

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1103/12.02.01/2018

§ 143

Vaisaaren koulun 9 E-luokan leirikoulun suunnittelulupahakemus Lontooseen keväällä 2019

 

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 1.11.2018:

 

Vaisaaren koulun 9 E-luokka hakee sivistyslautakunnan suostumusta luokan leirikoulumatkaan ja lupaa varojen keruuseen. Leirikoulu suuntautuu Lontooseen. Suunniteltu ajankohta olisi lukuvuoden 2018-2019 toukokuu, jolloin luokka olisi 9-luokalla.

 

Suunnittelulupaa anotaan näin myöhäisessä vaiheessa, koska leirikoulun valvojaksi vaihtui luokanvalvojan sijaan opettajat *** ja ***. Luokkaretkeä oltiin jo perumassa, mutta suunnittelu saatiin uudestaan käyntiin oppilaiden ja vanhempien aktiivisuuden vuoksi

 

9 E–luokka on kielipainotteinen, jonka takia leirikoulu suuntautuu Englantiin. Leirikoulun tavoitteena on lisätä koulumyönteisyyttä sekä edistää yhteistyökykyisyyttä ja luokkahenkeä, sekä opettaa oppilaat toimimaan ryhmässä yhteistä tavoitetta kohti ja kantamaan vastuuta itsensä lisäksi myös muista. Tutustutaan Lontooseen ja englantilaiseen elämäntyyliin sekä käytetään kielitaitoa aidoissa arkielämän tilanteissa. Tavoitteena on myös tarjota oppilaille elämyksiä ja edistää kansainvälisyyttä, sekä tarjota heille mahdollisuus viettää ikimuistoisia hetkiä luokkatovereidensa kanssa ennen peruskoulun päättymistä ja luokan hajoamista eri oppilaitoksiin.

 

Leirikoulun rahoitus on tarkoitus kerätä luokan huoltajien organisoimilla tempauksilla, erilaisten myyntituotteiden myynnillä sekä perheiden omalla rahallisella panostuksella.

 

9 E-luokassa on 22 oppilasta, joista 14 on sitoutunut leirikouluprojektiin. Ehdoiksi luokalle on asetettu että koulumenestys tulee olla hyvä ja oppilaat itsekin osallistuvat rahankeruuseen. Huoltajat ovat sitoutuneet joko maksamaan koko matkan itse tai tukemaan rahankeruuta oppilaiden kanssa. Luokalle on perustettu oma tili, joka on yhden huoltajan vastuulla. Vastuu rahoituksen keräämisestä on ensisijaisesti oppilailla ja huoltajilla.

 

Kouluun jääville oppilaille järjestetään Vaisaaren koulussa opetussuunnitelman mukaista opetusta sijoitettuna johonkin toiseen 9. luokkaan.

 

Valvojiksi leirikoulun ovat sitoutuneet lähtemään opettajat *** ja *** Lisävalvojaksi mukaan lähtee huoltaja.

 

Vaisaaren koulun rehtori *** puoltaa leirikoulua Lontooseen.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta päättää

 

antaa Vaisaaren koulun 9 E-luokalle luvan jatkaa leirikoulumatkan suunnittelua Lontooseen toukokuussa 2019.

 

 

Päätös                                           

Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Vaisaaren koulu

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa