Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 08.10.2018/Pykälä 355

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1006/08.01.00/2018

§ 355

Kysely kuntien sitoutumisesta paikallisjunaliikenteen pilottihankkeeseen

 

 

                                                          Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 4.10.2018:

 

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähestynyt maakunnan keskeisiä julkisia tahoja alueellisen junaliikenteen järjestämisen pilottihankkeesta sekä osto- ja velvoiteliikenteen kehittämisestä välillä 2020-2022. Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisuutta aloittaa paikallisjunaliikenteen liikennöinti maakunnassa, liikennestrategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Mahdollisuus edellyttää kuitenkin paikallista ja alueellista valmiutta sitoutua liikenteen kehittämiseen sekä rahallisesti että henkilöresurssien kautta. Lisäksi mahdollisuus edellyttää hyvää hakemusta, sillä vain 1-3 pilottikohdetta toteutetaan.

 

LVM on pyytänyt lausuntopyynnön vastaanottaneita viranomaistahoja ilmoittamaan kiinnostuksensa osallistua pilottiyhteistyöhön uuden ostoliikennesopimuksen ja velvoitepäätöksen valmistelussa ja toteutuksessa. Pilottihakemukset tulee toimittaa LVM:lle viimeistään 23.10.2018.

 

Pilottihanke voitaisiin käynnistää aikaisintaan joulukuusta 2019 alkaen. Pilotti on määrä toteuttaa hakumenettelyllä siten, että esimerkiksi kunnat ja maakuntien liitot voivat muodostaa yhteenliittymiä ja hakea mukaan pilottiin. LVM valitsee varsinaiseen pilottiin mukaan 1-3 alutta, joiden kanssa laaditaan yhteiset junaliikenteen aikataulusuunnitelmat. Tämän jälkeen liikennöinnistä pyydetään tarjousta VR:ltä. Pilottihankkeiden tavoitteena tulee olla matkustajamäärien ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattaminen. Pilotti kestäisi alustavasti 2,5 vuotta.

 

Varsinais-Suomen liitosta ehdotetaan, että maakunnastamme lähtisi yksi liiton laatima kokoava hakemus. Hakemuksessa tulee huomioida seuraavat pilottikohteiden valintaperusteet (suluissa valmisteluvastuu): 

 

1.    Osoitus siitä, että pystymme alueellisesti ja paikallisesti sitoutumaan liikenteen kehittämiseen sekä rahallisesti että henkilöresurssien kautta. (Kunnat, Varsinais-Suomen liitto, ELY-keskus)

 

2.  Joukkoliikenteen kysyntäpotentiaali

·         Maankäyttö (Varsinais-Suomen liitto)

·         Pendelöintitiedot + täydennyksenä paikat, joissa työpaikat ovat lisääntyneet merkittävimmin – ja missä asutus kasvanut merkittävästi vuoden 2015 jälkeen (Varsinais-Suomen liitto)

·         Oppilaitokset ja opiskelijamäärät (Varsinais-Suomen liitto)

·         Ylikunnalliset julkiset palvelut (Varsinais-Suomen liitto)

·         Nykyinen joukkoliikenteen tarjonta; reitit, lippujärjestelmä ja palvelutaso (Föli, ELY)

 

3.    Näkemys alueellisesta junaliikenteestä osana matkaketjuja ja liikennejärjestelmää

·         Poimitaan aiemmista selvityksistä ja Varsinais-Suomen liikennestrategiasta (Varsinais-Suomen liitto)

 

4.    infrastruktuurin arviointi

·         Teetetään konsultilla aiempien selvitysten päivitys (Varsinais-Suomen liitto, ELY)

 

Varsinais-Suomen liitto on lähestynyt radanvarsikuntia asian tiimoilta. Tässä vaiheessa Varsinais-Suomen liitto voisi koota hakemuksen lähtöaineistoineen, mutta kuntien osalta pyydetään tietoa siitä, miten kunta pystyy sitoutumaan asiaan henkilö- ja raharesurssien kautta.

 

Asiaa valmistellaan Toijalan radan osalta yhteistyössä Pirkanmaan liiton kanssa. Maakuntahallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 22.10.2018.

 

Osapuolten vastauksia ja pyydettyjä tietoja pyydetään 10.10.2018 mennessä.

 

 

Oheismateriaali

11

Lausunto- ja ilmoittautumispyyntö - junapilotti sekä osto- ja velvoiteliikenne

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että Raision kaupunki suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti pilottiin. Raisio päättää neuvotella pilottiin osallistumisesta V-S liiton sekä muiden mahdollisesti pilottiin osallistuvien kuntien kanssa.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

mari.sinn@varsinais-suomi.fi, heikki.saarento@varsinais-suomi.fi

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa