Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.09.2018/Pykälä 310

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 690/02.05.06/2018

§ 310

Raision Palvelutalosäätiön lainan takausehdot

 

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi ja kaupunginlakimies Teija Siika-aho 10.9.2018:

 

Kaupunginvaltuusto päätti 18.6.2018 § 95 myöntää Raision Palvelutalosäätiölle SGEI-tukena takauksen enintään 3,5 miljoonan euron lainaan kohteen Hulvelan Senioritalo toteuttamiseksi. Lisäksi kaupunginvaltuusto oikeutti kaupunginhallituksen päättämään takauksen tarkemmista ehdoista.

 

Kuntalain 129 §:n 3 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

 

Ottaen huomioon taattavan lainan määrä suhteessa Raision kaupungin talouden tunnuslukuihin, velallissäätiön taloudellinen tilanne sekä vastavakuudet, takaus ei vaaranna kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä eikä siihen sisälly merkittävää taloudellista riskiä. Riittäväksi vastavakuudeksi edellä mainittujen seikkojen perusteella on arvioitu kiinteistövakuudet, jotka vastaavat puolta taattavan lainan pääoman määrästä eli 1,75 miljoonaa euroa.

 

Kuntalain 129 §:n 4 momentin mukaan kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään. Ko. artiklat koskevat yritystoiminnalle annettavaa valtiontukea, johon kuuluu myös kunnan antamat tuet. Pääsääntö on, että valtiontuen antaminen on kiellettyä, ellei Euroopan unionin oikeudessa ole säädetty nimenomaista poikkeusta. Kiellettyä tukea voi olla mikä tahansa yritystoiminnalle annettava suora tai välillinen taloudellinen tuki.

 

Takausten osalta Euroopan komissio on antanut tiedonannon (2008/ C 155/02), jonka 3.2. kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyttyminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus (kunnan takaus) ole valtiontukea:

 

1.              lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa

2.              takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti (kiinteä enimmäismäärä ja rajattu voimassaoloaika)

3.              takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä (SGEI-hankkeissa voi kattaa 100 %),

4.              takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta.

 

Nyt myönnettävän takauksen on täytettävä edellä mainitut ehdot. Raision Palvelutalosäätiön tilinpäätös 31.12.2017 osoittaa, että lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa. Kaupungin takaus myönnetään rajatuksi ajaksi eli 41 vuodeksi (laina-aika). Taattavan lainan enimmäismäärä korkoineen ja kuluineen on 3,5 miljoonaa euroa. Takaus kattaa koko lainasaamisen määrän.

 

Kaupunki ottaa takauksesta 0,2 %:n takausprovision. Takausprovisio on vuosikorko, joka lasketaan taattavan lainan jäljellä olevalle pääomalle ja maksetaan kaupungille velallissäätiön kanssa erikseen sovittavalla tavalla kerran vuodessa tai useammin.

 

 

Oheismateriaali

9

Raision palvelutalosäätiön tilinpäätös 31.12.2017

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää myöntää takauksen Raision Palvelutalosäätiölle seuraavin ehdoin:

 

-          takauksen voimassaoloaika on 41 vuotta lainan nostopäivästä

-          takauksen määrä on 3,5 miljoonaa euroa

-          takauksesta kaupungille maksettava takausprovisio on 0,2 % ja se maksetaan kaupungille kerran vuodessa tai useammin

-          takauksen vastavakuudeksi saadaan vähintään 1,75 miljoonan euron arvoinen kiinteistövakuus.

 

Päätös                                           

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Kaupunginhallitus päättää myöntää SGEI-lainan mukaisen takauksen Raision Palvelutalosäätiölle seuraavin ehdoin:

 

-       takauksen voimassaoloaika on enintään 41 vuotta lainan nostopäivästä

-       takauksen määrä on 3,5 miljoonaa euroa

-       takauksesta kaupungille maksettava takausprovisio on 0,2 % ja se maksetaan kaupungille kerran vuodessa tai useammin

-       takauksen vastavakuudeksi saadaan vähintään 1,75 miljoonan euron arvoinen kiinteistövakuus.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun ehdotuksen yksimielisesti.

 

Vesa Parantainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Vesa Parantaisen läheinen on Palvelutalosäätiön hallituksen jäsen.

 

 

 

Tiedoksi

 

Raision Palvelutalosäätiö

 

 

ARA

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa