Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.09.2018/Pykälä 126

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 940/10.03.01.00/2014

§ 126

Raision yksityisteiden kuntokartoitus ja tilannekatsaus

 

 

 

                                                          Kaupungininsinööri Mikko Kunttu 6.9.2018:

 

Tekninen lautakunta on päättänyt 13.2.2018 (§18) käynnistää valmistelun, jonka tavoitteena on siirtää Raisiossa olevien yksityisteiden hoito- ja hallintavastuu muodostetaville yksityisteiden tienkunnille. Seuraavan kerran tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa 12.6.2018 (§ 100) kokouksessaan, jolloin käytiin läpi projektin suunnittelutilanne ja jatkotoimenpiteet. Seuraavina toimenpiteinä tuolloin olivat alustavien yksikkölaskelmien tekeminen sekä kuntotutkimus.

 

Keväällä tehtyjen maastotöiden perusteella on kesän aikana laadittu yksityisteitä koskeva kuntokartoitus. Oheisessa kartassa on esitetty tiekohtaisesti yksityisteiden nykyinen kuntotaso.

 

Kuntokartoituksen perusteella Raision kaupungin alueella olevat yksityistiet ovat yleensä pituudeltaan suhteellisen lyhyitä, sekä ne on usein rakennettu ilman riittäviä rakennekerroksia. Kuntokartoituksen perusteella Raision yksityisteiden suurimpina ongelmina olivat puutteelliset rakennekerrokset, sekalaiset pintamateriaalit, sekä routiva pohjamaa ja sen sekoittuminen rakenteisiin.

 

Asfaltilla päällystettyjen väylien kuntotilanne oli huonoin ja näissä kohteissa myös alustavat korjauskustannukset muodostunevat korkeimmiksi. Päällyste on aikanaan laskettu puutteellisten rakennekerrosten päälle, tai ne olivat sekoittuneet pohjamaahan aiheuttaen runsaan vaurioitumisen.

 

Yksityistiet ovat pääasiassa liikennemääriltään pieniä ja on syytä pohtia päällystettyjen teiden muuttamista sorapintaisiksi. Päällystetyn tien uudelleen rakentaminen on kallista, sillä se vaatisi tien rakenteiden uudelleenmitoittamista ja rakentamista. Tällä hetkellä päällystettyjen yksityisteiden rakenteet ovat kantavuudeltaan liian heikkoja, eivätkä ne kykene ottamaan vastaan nykyistä kuormitusta.

 

Sorapintaisten teiden pintakunto oli pääosin hyvä ja parannettavissa normaalein hoitotoimin, kuten lanaamalla ja murskeen levityksellä. Soratiet olivat pääasiassa ajettavuudeltaan hyviä. Rakenteiden puutteet eivät näy teiden käyttäjille. Usealla tiellä oli havaittavissa puutteita rakenteen kuivatuksessa. Kuivatuksen toimivuus on rakenteen kunnon säilymisen kannalta ensisijaisen tärkeää. Raision alueella pohjamaa on usein savea tai silttiä, jolloin kuivatuksen merkitys korostuu. Merkittävä osa yksityisteistä vaatii kuivatuksen tehostamista. Monin paikoin kuivatuksen parantaminen on haastavaa tai jopa mahdotonta.

 

Yksityisteillä sijaitsevien tierumpujen osalta tilanne on kohtuullinen. Suurin osa rummuista on hyväkuntoisia, mutta vanhoja. Tarkkailtavien, ja erityisesti huonokuntoisten kohteiden osalta, tulee suorittaa puhdistustoimenpiteitä sekä tarkastaa ojien viettosuunnat rummun ympärillä.

 

Yksityisteiden varrella on runsaasti katuvalaisimia ja niihin ei ole investoitu pitkään aikaan. Yleisin johdintyyppi on ilmajohdin, joka puuston seassa kulkiessaan katkeaa herkästi. Yksityisteiden valaistuksen osalta on ensisijaisesti tarkasteltava kohdekohtaisesti valaistuksen tarpeellisuutta. Tarkastelun pohjalta tullaan suosittelemaan tarpeettoman ja huonokuntoisen valaistuksen purkamista ja säilytettävien valaisimien ilmajohtimien ympäristön kasvuston raivaamista. Tarpeen vaatiessa tulee investoida uusiin valaisimiin.

 

Työ jatkuu siten, että syksyn aikana laaditaan alustava kustannusarvio yksityisteiden vaatimille korjaustoimenpiteille ennen hoitovastuun siirtymistä. Samoin tiekunnille laaditaan alustavat yksityistiekohtaiset yksikkölaskelmat. Syksyn ja alkutalven aikana kutsutaan koolle tiekuntien yleiskokoukset, joissa hoitokunnat perustetaan. Tämän jälkeen työ jatkuu hoitokuntien ja toimitsijamiesten koulutuksella.

 

 

Oheismateriaali

1

Yksityisteiden kuntokartoitus, kartta

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta merkitsee tilannekatsauksen tietoonsa saatetuksi.

 

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa