Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 865/00.02.02/2018

§ 73

Varhaiskasvatus

 

Varhaiskasvatus on sivistyskeskuksen alainen tulosyksikkö, johon kuuluu myös esiopetus. Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Rantanen, sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus ja sivistyskeskuksen talouspäällikkö esittelivät tarkastuslautakunnalle varhaiskasvatuksen tulosaluetta.

 

Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Rantanen 19.9.2018:

 

Varhaiskasvatuksen osalta on viime vuosina tullut useita lakimuutoksia niin varhaiskasvatuslakiin kuin asiakasmaksujen määräytymiseen mukaan lukien indeksikorotukset vuosina 2016 ja 2018. Asioiden valmistelu ja vieminen käytäntöön on vienyt paljon viranhaltijoiden aikaa. Muutokset lapsen oikeudessa saada varhaiskasvatusta vaati paljon selvennystä niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. Samoin asiakasmaksujen määräytymisperusteiden muutos hoitopäivien sijaan viikkotunneista maksettavaksi. Lisäksi annettiin määräys uusista esiopetuksen opetussuunnitelman perusteista 1.8.2015 lukien ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2017 lukien. Varhaiskasvatussuunnitelman osalta muutos oli merkittävä, koska perusteet on nyt Opetushallituksen määräys ja siten kuntaa velvoittava. Muutoksen läpiviemiseen Raisio sai kehittämistyöhön osoitettua hankerahaa 71 500 euroa. Sen avulla palkattiin hanketyöntekijä, joka vastasi suunnitelman laatimisesta ja henkilökunnan koulutuksesta. Hanke päättyi 30.6.2018.

 

Liitteenä varhaiskasvatuksen esittelymateriaalia ja täytetty arviointilomake.

 

 

Liitteet

1

Arviointilomake 2018 Varhaiskasvatus (Salassapidettävä, Julk.L 24.1 § 15 kohta).pdf

 

Oheismateriaali

2

Varhaiskasvatuspalvelujen esittely 190918.pdf

 

3

Liite 1 Arkistointisuunnitelma.pdf

 

4

Liite 2 Huoli herää vk ja eo.pdf

 

5

Liite 3 Tuen tarpeen havaitsemisen polku.pdf

 

6

Liite 4 Polku ops 3 portaiseen tukeen.pdf

 

7

Liite 5 Tilinpäätös 2017.pdf

 

8

Liite 6 Toteutuma 0618.pdf

 

9

Liite 7 Hoitopaikkatilanne.pdf

 

10

Liite 8 Huoltajien kyselyn raportti.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko

 

Tarkastuslautakunta merkitsee saadun esittelyn tiedokseen.

 

 

 

Päätös                                           

Tarkastuslautakunta merkitsi saadun esittelyn tiedokseen.

 

Juha-Pekka Lehmus, Esa Ilanti ja Päivi Rantanen poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Hannu Laurila poistui tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa