Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 27.08.2018/Pykälä 285

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1134/14.00.01/2017

§ 285

Valtuutettu Jukka Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien toimenpiteitä raisiolaisten nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 204 §

 

Valtuutettu Jukka Rantala jätti seuraavan aloitteen:

 

Taustaa:

 

Helsingin Sanomat vertaili nuorten hyvinvointia viiden eri muuttujan avulla 20.11.2017.

 

Raision osalta sijoitus on 19. 176 kunnan listauksessa ja tutkimuksen arvio oli: Nuorille kasautunut todella paljon huono-osaisuutta. Muut lähikunnat ovat eri luvuilla: Rusko 173/176, Naantali 71/176, Turku 141/176, Masku 172/176, Lieto 108/176. Raision osalta luvut ovat siis todelle surullisia. Kun tähän asiaan yhdistetään vielä 8.12.2017 julkaistut rikos­ ja huumausaineen käyttörikokset Raision osalta, kuulostaa tilanne raisiolaisten nuorten osalta todella huolestuttavalta

 

Tutkimuksen tunnusluvut Raision osalta:

 

Raisio sijoittuu HS:n syrjäytymisvertailussa sijalle 19/176. Kunnan nuorille on kasautunut todella paljon huonovointisuutta. Sijoitus on annettu koulutuksen ulkopuolella olevien, työttömien, depressiolääkkeistä korvausta saaneiden, toimeentulotukea saaneiden ja rikoksista syyllisiksi epäiltyjen nuorten osuuden mukaan. Mitä pienempi sijaluku sitä enemmän syrjäytymistä aiheuttavia tekijöitä kunnan nuorille on kasautunut.

 

Koulutuksen ulkopuolelle jääneet

 

Koulutuksen ulkopuoliset 17-24-vuotiaat (%-osuus ikäryhmästä 2015): 10,4 (Sijoitus yli 5 000 asukkaan kuntien joukossa 25/176.

 

Nuorisotyöttömien osuus

 

Työttömien %-osuus 18-24-vuotiaasta työvoimasta 2016: 22,4 (Sijoitus 37/176)

 

Depressiolääkkeistä korvausta saaneet

 

Depressiolääkkeistä korvausta saaneet 18-24-vuotiaat (%-osuus vastaavan ikäisestä väestöstä 2016): 3,9 (Sijoitus 110/176)

 

Toimeentulotukea tarvitsevat

 

Kunnan sijoitus toimeentulotukea tarvitsevien nuorten vertailussa: 7/176

Toimeentulotukea saaneet 18-24-vuotiaat (%-osuus vastaavan ikäisestä väestöstä 2015): 23,3

Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 18-24-vuotiaat (%-osuus vastaavan ikäisestä väestöstä 2015): 6,4

 

Rikoksista epäillyt

 

Kunnan sijoitus rikosepäilyjen vertailussa: 10/176

Rikoksista syyllisiksi epäillyt 15-17-vuotiaat (1000 vastaavan ikäistä kohti 2016):120,3

Rikoksista syyllisiksi epäillyt 18-20-vuotiaat (1000 vastaavan ikäistä kohti 2016): 222,2

Lähde: THL:n Sotkanet-tietokanta & Tilastokeskus, Laskurin toimittanut: Joonas Laitinen HS

 

Miten asia ratkaistaan Raisiossa

 

Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien aktivointi säästää kunnan kustannuksia. Toimeentulotukimenojen lisäksi kunnat joutuvat maksamaan osan työmarkkinatuesta, jos nuoret eivät pääse töihin, koulutuksiin tai heille ei ole järjestetty aktivointitoimia.

 

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Raisiossa kokeillaan ns. Pälkäneen mallia, jolla nuorten työttömyys laski yhteen prosenttiin. Tässä mallissa ratkaisevaa oli työllisyyskoordinaattorin ja yritysten sekä TE-keskuksen ja sosiaalitoimen välinen yhteistyö. Nuoreen otettiin yhteyttä parissa viikossa, jos hän jää työttömäksi.

 

Lisäksi Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Raisiossa tehdään analyysi raisiolaisten nuorten hyvinvoinnista sekä virkamiesten toimenpide-ehdotus asian korjaamiseksi.

 

Suunnitellut toimenpiteet työllistymisen edistämiseksi

 

Raision sosiaali- ja terveyskeskus on neuvotellut Työllisyyspalvelukeskus Aurakoulutus Oy:n kanssa 2.11.2017. Tarkoituksena on ohjata heidän palveluunsa 80-100 raisiolaista alle 25- vuotiasta nuorta ja yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä. Palveluun ohjatuista henkilöistä he pyrkivät työllistämään työssäoloehdon täyttävään työsuhteeseen yrityssektorille vähintään 30 asiakasta vuoden 2018 aikana.

 

 

Keskustan valtuustoryhmä

 

11.12.2017

 

Jukka Rantala  Merja Niemi

Kalle Myllymäki                           Elisa Vuorinen

Helena Viljanen                          Pipsa Allén

Annika Aaltonen                         Harri Seikola

Jukka Rantala (kok)                   Markus Maunula

Tanja Parkko                                Mikko Kangasoja”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 18.12.2017 § 423

 

                                                          ”- - -

Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Jukka Rantalan aloitteen koskien toimenpiteitä raisiolaisten nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi sosiaali- ja terveyskeskuksen valmisteltavaksi - - -”

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 § 126

 

                                                          ”Työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne 7.8.2018:

 

                                                          Työllisyyspalveluiden palvelualue on perustettu maaliskuussa 2018. Raision kaupunki on mukana Turun seudun työllisyyskokeilussa, Raision kaupunki tekee myös tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen ja TE-toimiston välillä. Esimerkiksi työmarkkinatuen kuntaosuuslistan puitteissa on tavattu. Myös nuorille suunnattuja palveluita on kehitetty. Aurakoulutus Oy:n kanssa tehtiin joulukuussa 2017 sopimus työnetsijäpalvelusta. Pääkohderyhmä tässä palvelussa ovat juuri nuoret alle 25-vuotiaat työnhakijat. Toukokuuhun 2018 mennessä he ovat löytäneet työpaikan 20 nuorelle, koko vuoden tavoitteen ollessa 30 työllistettyä. Jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että kyseinen palvelu on onnistunut hyvin. Tulosten valossa on todennäköistä, että tavoitteet saavutetaan. Kyseiselle palvelulle on tarvetta myös tulevaisuudessa, koska se tukee hyvin kaupungin omaa palvelutuotantoa.

 

Nuorten, alle 25-vuotiaiden osalta tulisi kiinnittää työmarkkinatuen kuntaosuuslistan lisäksi huomiota toimeentulotukimenoihin. Suurin osa sosiaalitoimen nuorista asiakkaista on toimeentulotuen saajia. He eivät ole oikeutettuja työmarkkinatukeen. Suurin syy tähän on ammattikoulutuksen puuttuminen, osalla voi olla muitakin työmarkkinatuen maksun estäviä lausuntoja. Heidän aktivoimisensa esim. kuntouttavaan työtoimintaan vaikuttaa siten suoraan kaupungin vastuulle tuleviin toimeentulotuen menoihin. Vuoden 2017 ja alkuvuoden 2018 aikana on tavoitettu lukuisia näitä nuoria ja heidät on saatu hyvin eteenpäin eri toimenpiteisiin. Työllisyyspalveluissa 1,5 henkilön työpanos kohdistuu pääasiassa näiden nuorten työllistämiseen ja eteenpäin saamiseen. Näiden nuorten saaminen pois toimeentulotuen piiristä pienentää kaupungin toimeentulotukimenoja ja se on siten hyvä huomioida tarkasteltaessa työllisyyspalvelujen toiminnan vaikutuksia.

 

Myös Valo-valmennus jatkuu Raision kaupungilla. Tässä mallissa esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa olevalla nuorella on pajajaksonsa aikana mahdollisuus suorittaa ammatillisen tutkinnon osia tai jopa koko tutkinto. Ohessa lukuja menneestä hankekaudesta sekä ydinkohdat uudesta Valovoima-hankkeesta, joka kestää 31.12.2020 saakka.

 

Valo-valmennus 18.8.2016–31.3.2018

 

ESR-rahoitteinen hanke, jossa mukana Varsinais-Suomen Sininauha, Sosiaalipalvelusäätiö Raina, Turun kaupunki sekä Raision kaupunki.

 

Raisiossa:

Asiakkaita yhteensä 40, aktiivisia hankkeen lopussa 22

Suoritettuja tutkinnon osia yhteensä 76

                                                          2016                   10 kpl

                                                          2017                   54 kpl

                                                          2018 (3 kk)       12 kpl (saattaa tulla vielä joku lisääkin)

 

                                                          Aloina:

                                                        kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto                         31 osaa

                                                          kotityöpalvelujen ammattitutkinto                                                2 osaa

                                                          kiinteistöpalvelujen perustutkinto                                                40 osaa

                                                          hotelli-, ravintola- ja cateringpalvelujen perustutkinto    2 osaa

                                                          puhdistuspalvelujen ammattitutkinto                              1 osa

 

Kokonaisia tutkintoja suoritettu:

 

3 kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoa

1 kotityöpalvelujen ammattitutkinto

5 kiinteistöpalvelujen perustutkintoa

 

Tutkinnon suorittaneista työllistynyt 5, äitiyslomalla 1, työttömänä 1, vasta todistuksen saaneita 2.

 

Suorituspaikat:

-          Mahittulan toimintakeskus

-          Alhaisten paja

-          Honkamäen päiväkeskus (vammaispalvelut)

-          Hulvelan toimintakeskus

-          Perhepalvelut

-          Konekeskus

-          Kiinteistöpalvelut

-          Siivouspalvelut

-          Sivistyspalvelut

-          Varhaiskasvatus

-          Ruokapalvelut

-          Logomo Kitchen

 

Valo-valmennus on asiakkailleen usein ainut keino saada tutkinto. Asiakkaat eivät kykene syystä tai toisesta suorittamaan tutkintoa oppilaitoksessa. Valo-valmennus antaa asiakkaille paitsi koulutuksen, myös uskoa itseensä sekä kokemuksen yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä. Valo-valmennus vähentää asiakkaiden lastensuojelun, mielenterveys- ja päihdepalvelujen sekä muiden terveyspalveluiden tarvetta. Valo-valmennuksen myötä moni asiakas ryhtyy hoitamaan myös muita asioitaan kuntoon.

 

Valovoima-hanke 1.4.2018 – 31.12.2020

-          hankkeessa mukana Valo-Valmennusyhdistys, Sosiaalipalvelusäätiö Raina sekä Raision kaupunki

-          Raisiossa aloja lisää (esim. logistiikka, rakennusala)

-          yritysyhteistyön kehittäminen sujuvaksi ja ohjeistetuksi toiminnaksi (pysyvät yritysyhteistyökumppanit)

-          yhteistyökumppaneiden tukeminen parantaa valmentautujien oppimistuloksia

-          digitaalisten aikaan ja paikkaan sitomattomien menetelmien ja välineiden kehittäminen, kuvallisten ohjeiden laatiminen, näyttöjen suorittaminen ajasta ja paikasta riippumatta

-          toiminnan suunnittelu ammatillisen koulutuksen reformi huomioiden

 

Kehitys nuorisotyöttömyyden (alle 25 v) suhteen on hyvä:

 

Kesäkuussa 2017                        219 hlöä 

Tammikuussa 2018                    154 hlöä

Huhtikuussa 2018                       114 hlöä

 

Raision työttömyysaste on laskenut samalla ajanjaksolla myös hyvin:

 

Kesäkuussa     2017                    11,1 %

Tammikuussa 2018                      8,9 %

Huhtikuussa    2018                      7,4 %

 

(lähde TEM-alueelliset työllisyyskatsaukset)

 

 

Raisiossa on ajanjaksolla 1 – 3 / 2018 => 69,6 % asiakkaista täyttänyt ns. aktiivimallin ehdot. Eli aktiivisuusehdon täyttävää palvelua on ollut hyvin tarjolla.

 

Seutukunnallisesti ollaan kärkitasoa:

 

Turku                 50,7

Lieto                   68,6

Kaarina              58,5

Naantali            64,0

Raisio siis          69,6

 

(lähde is/taloussanomat 22.5.2018 Jaana Oksanen)

 

 

Myös Kelan työmarkkinatuen kuntaosuus on laskenut. Viimeisin huhtikuun 2018 maksuosuus oli 73 264,27 euroa. Summa oli pienin kahteen vuoteen.      

Raision kaupungille on palkattu elinvoimapäällikkö. Yhteistyö hänen kanssaan auttaa myös yritysten kontaktointia. Yksi mahdollinen avaus voisi olla myös yrityskoordinaattorin palkkaaminen asiakasrajapintaan Raision ja Naantalin kaupunkien kesken. Näin kustannukset tulisivat jaettua ja seutukunnallista yhteistyötä syvennettyä.

 

Ohessa vertailua Pälkäneen ja Raision työllisyystilanteen kehittymisestä:

 

Kesäkuu 2017:

 

Pälkäne:                                                                      Raisio:

Työvoima                                      2946                    Työvoima                                      11626

Työttömyysaste                         10,0 %                Työttömyysaste                         11,1 %

Työttömiä yhteensä                 296                     Työttömiä yhteensä                 1294

Alle 25 v työttömät                   27                        Alle 25 v työttömät                   219

 

Huhtikuu 2018:

 

Pälkäne:                                                                      Raisio:

Työvoima                                      2933                    Työvoima                                      11771

Työttömyysaste                         7,3 %                  Työttömyysaste                         7,4 %

Työttömiä yhteensä                 213                      Työttömiä yhteensä                 874

Alle 25 v työttömät                   13                        Alle 25 v työttömät                   114

 

(lähde TEM-alueelliset työllisyyskatsaukset)

 

 

Tilastojen valossa voidaan sanoa, että Raision työllisyyskehitys on ollut oheisilla mittareilla tarkasteltuna varsin hyvää, jopa ripeämpää kuin esimerkiksi Pälkäneellä. Töitä toki on vielä jäljellä, mutta suunta on oikea.

 

Raision kaupungilla toimii myös liikunta- ja nuorisotoimen alaisuudessa monia nuorille suunnattuja palveluita; etsivää nuorisotyötä, kohdennettua nuorisotyötä ja nuorille suunnattuja pajoja. Myös monipuolista kerhotoimintaa ja nuorisotiloja on tarjolla. Työllisyyspalvelut tekevät jo nyt heidän kanssaan paljon yhteistyötä, mutta toiminnan syventämiselle on tarvetta.

 

Analyysi raisiolaisten nuorten hyvinvoinnista tehdään vuosittain hyvinvointikertomuksen raportoinnin yhteydessä valtuustolle. Loppuvuonna päätöksentekoon tuleva kaupungin hyvinvointisuunnitelma pitää sisällään toimenpide-ehdotuksia myös nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle edellä olevan valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Rantalan tekemään valtuustoaloitteeseen.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Jukka Rantala pyysi lisättäväksi ja kirjattavaksi pöytäkirjaan seuraavan ponnen: "Seurantaa ja raportointia toteutetaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa käyttämällä samoja mittareita kuin aloitteeseen annetussa vastauksessa. Mittarit ovat Valo-valmennus, Valovoima-hanke, nuorisotyöttömyysaste, toimeentulotukea saavat nuoret sekä nuorten rikostilastot."

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa