Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.08.2018/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 839/12.03.02/2018

§ 47

Kirjaston siirtyminen tiimiorganisaatioon

 

 

 

 

                                                          Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 15.8.2018:

 

Raision kaupunginkirjastossa on tällä hetkellä käytössä 1970-luvulta peräisin oleva organisaatiomalli, joka on perustunut kirjastoaineistoon. Kirjastossa on aikuistenosasto, musiikki- ja taideosasto, lasten- ja nuortenosasto ja palvelupiste/lehtilukusali, ja näillä omat osastonjohtajat/toiminnasta vastuulliset esimiehet.

 

Vuoden 2017 kirjastolaki ja sen kirjastoille asettamat vaatimukset edellyttävät myös Raision kirjaston uudistavan organisaatiotaan ja työskentelytapoja. Keskeiseksi halutaan nostaa palvelut ja asiakasryhmät. Kirjastossa on tarkoitus siirtyä tiimiorganisaatioon 1.9.2018 lähtien.

 

Perustettavat tiimit ovat asiakaspalvelutiimi, lasten ja nuorten palveluiden tiimi, viestintä- ja tapahtumatiimi, erityisryhmien ja ikäihmisten palveluiden tiimi, kokoelmatiimi ja palvelupistetiimi. Lisäksi voidaan tarpeen mukaan perustaa muita, väliaikaisia tiimejä/työryhmiä.

 

Tiimien vetäjät muodostavat yhdessä kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtajan kanssa kirjaston johtoryhmän, jossa on myös henkilökunnan edustaja.

 

Henkilökunnalle on esitelty perustettavia tiimejä ja luonnosta tiimien tehtävistä. Lisäksi henkilökunta on voinut esittää toiveensa, missä tiimissä ensisijaisesti haluaisi työskennellä. Henkilökunnan työtehtävät pysyvät pääosin samoina. Kirjastossa on myös järjestetty 18.5.2018 yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, jossa on keskusteltu organisaatiomuutoksesta.

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta merkitsee tiedokseen kirjaston siirtymisen tiimiorganisaatioon 1.9.2018 lähtien.

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa