Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.08.2018/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 809/11.05.02/2018

§ 53

Vieraslaji LIFE -hankkeeseen osallistuminen vuosina 2019-2023

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 8.8.2018:

 

Suomen luonnonsuojeluliitto on lähestynyt Raision kaupungin ympäristönsuojelua haitallisten vieraslajien jättiputken ja jättipalsamin torjuntaan liittyen. Finvasive LIFE on toteutuessaan Suomen kaikkien aikojen suurin vieraslajien torjuntaan keskittyvä hanke.

 

Vieraslajit ovat herkkiä leviämään kiinteistörajoihin katsomatta. Nykylainsäädäntö edellyttää maanomistajia torjumaan haitallisia vieraslajeja omilta mailtaan. Mukaan lähtevistä kunnista hanke lupaa torjua hankkeen alkaessa tunnetut jättiputkiesiintymät koko viiden vuoden ajan. Lisäksi jättipalsamin torjuntatyötä ja kansalaisten aktivointia keskitetään rahoittavien kuntien alueelle. Raision kaupungin alueella on tiedossa 21 jättiputkiesiintymää. Kuluja hankkeeseen osallistumisesta tulisi siten Raision kaupungille 3 500 euroa vuodessa sekä lisäksi suunnittelukustannukset 1 750 euroa koko ajalta eli yhteensä 19 250 euroa viiden vuoden aikana. Luonnonsuojeluliitto tarvitsee kultakin kunnalta allekirjoitetun aiesopimuksen hankkeeseen osallistumiseksi, jotta hankkeen rahoitus kuntarahoituksenkin osalta varmistuisi.

 

 

Oheismateriaali

2

Suomen luonnonsuojeluliiton esitys Vieraslaji LIFE-hankkeesta

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta päättää sitoutua Finvasive LIFE -hankkeeseen vuosina 2019-2023 yhteensä 19 250 euron kuntarahoitusosuudella.

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa