Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.08.2018/Pykälä 270

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 380/01.01.01/2018

§ 270

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen 25.6.2018 § 243 koskien elinvoimapäällikön virkavaalia

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 25.6.2018 § 243

 

”Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Hallintosäännön 4 luvun 33 §:n mukaan elinvoimapäällikön valitsee kaupunginhallitus. 4 luvun 30 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita henkilö kyseiseen virkaan. Kaupunginhallitus päätti 5.3.2018 § 79 julistaa elinvoimapäällikön viran haettavaksi. Samalla kaupunginhallitus nimesi viranhakijoiden haastatteluryhmän, johon nimettiin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Elisa Vuorinen ja kaupunginhallituksen jäsenet Kalle Myllymäki ja Veijo Mikola sekä kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä.

 

Oheismateriaalina oleva kuulutus julkaistiin Turun Sanomissa, Kuntalehden nettisivuilla, Kuntarekryssä, työvoimahallinnon nettisivuilla ja Raision kaupungin sivuilla. Hakuajan päättymiseen mennessä saapui 53 hakemusta. Yhteenveto hakemuksista on esityslistan oheismateriaalina. Hakijoista *** ja *** peruivat hakemuksensa. Viran pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, joka puuttuu 21 hakijalta, joiden nimet ovat oheismateriaalina.

 

Haastattelut suoritettiin useammassa vaiheessa. Kaikkiaan haastateltiin seuraavat hakijat: ***, ***, Samu Mattila, ***, ***, ***, ***, ***, ***, *** ja ***. Hakijoista Samu Mattila ja *** osallistuivat Raision yrittäjien edustajien haastatteluun ja laativat esityksen Raision elinkeinopolitiikan haasteista ja mahdollisuuksista.

 

Haastatteluryhmän yksimielinen esitys on, että hakemusten, haastatteluiden, yrittäjien edustajien haastattelun, elinkeinopolitiikan haasteiden ja mahdollisuuksien esittelyn sekä suoritetun kokonaisarvioinnin pohjalta tehtävään valitaan tradenomi (YAMK) Samu Mattila.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää:

 

1.    Elinvoimapäällikön virkaan valitaan tradenomi YAMK Samu Mattila. Viran alkuun määrätään kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valitun tulee toimittaa ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus.

 

2.    Viranhaltijan tehtäväkohtaiseksi palkaksi päätetään 3 800 €/kk.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä, kaupunginlakimies Teija Siika-aho, kaupunginsihteeri Sari Vahtera 8.8.2018:

 

Raision kaupunginhallitus on 25.6.2018 § 243 valinnut elinvoimapäällikön virkaan Samu Mattilan. *** on jättänyt 13.7.2018 oheisen liitteen mukaisen oikaisuvaatimuksen elinvoimapäällikön virkavaalista. Oikaisuvaatimus on jätetty määräajassa.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan kaupunginhallituksen päätöstä kumottavaksi lainvastaisena ja virkaan valittavaksi ansiovertailun perusteella pätevämpi hakija huomioiden koulutus, työkokemus ja ammattitaito.

 

Yleistä

 

Perustuslain mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

 

Perustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) perustelujen mukaan perustuslain nimitysperusteista taito tarkoittaa koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

 

Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset tehtävät.

 

Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua. Koulutuksen ja työkokemuksen ohella on arvioitava viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.

 

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

 

Elinvoimapäällikön viran hakuprosessi

 

Elinvoimapäällikön virka oli haettavana 28.3.2018 mennessä. Sitä haki 53 hakijaa, joista kaksi perui hakemuksensa valintamenettelyn aikana. Kaupunginhallitus nimesi haastatteluryhmän, jonka tehtävänä oli valita hakijoista haastateltavat henkilöt sekä suorittaa haastattelut.

 

Tutustuttuaan henkilöiden työkokemukseen, koulutukseen sekä hakemusteksteihin päätettiin haastatella kaikkiaan 11 henkilöä, joissa oli sekä miehiä että naisia. Haastattelut suoritettiin yhtenäisillä kysymyksillä kaikkien haastateltavien osalta. Näistä kahden kokonaisarvioinnin pohjalta parhaiksi katsottujen osalta suoritettiin lisähaastattelu, jossa Raision yrittäjien hallituksen edustajat haastattelivat hakijoita. Lisäksi haastateltavat laativat haastatteluryhmää varten esityksen annetusta aiheesta. Haastatteluryhmä teki esityksen valittavasta henkilöstä yksimielisesti ja kaupunginhallitus suoritti valinnan 25.6.2018 haastatteluryhmän esityksen mukaisesti.

 

Hallintolain mukaan päätökset on perusteltava. Perusteluita ei kuitenkaan hallintolain 45 §:n 2 mom. 2 kohdan mukaan tarvitse esittää, jos päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Lain vaatimukset täyttyvät, kun kunnan toimielin ilmoittaa perustelunsa virkavaalista tehtyjä oikaisuvaatimuksia käsitellessään. Perusteluiden esittäminen muutoksenhakuvaiheessa on hyväksytty myös oikeuskäytännössä (esim. KHO 29.7.2008/1772).

 

Kaupunginhallituksen päätös 25.6.2018 § 243 sisältää säännösten edellyttämän valmistelun ja perustelut.

 

*** toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että hakijoista ei ole tehty kirjallista ansiovertailua. Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 243 liitteenä on yhteenveto hakijoista, joka sisältää tiedot hakijoiden koulutuksesta sekä työkokemuksesta. Lisäksi pykälän liitteenä on ollut yhteenveto hakijoista, joilla ei ole ollut tehtävän edellyttämää koulutusta. Haastatteluryhmän osalta tiedot annettiin suullisesti kokouksen yhteydessä. Lisäksi *** on toimitettu 16.7.2018 hänen pyynnöstään yksityiskohtaisempi ansiovertailu, joka on esityslistan liitteenä. Yksityiskohtaisempi ansiovertailu on toimitettu *** oikaisuvaatimusajan puitteissa.

 

                                            ***

 

Elinvoimapäällikkö tekee yhteistyötä yrittäjien ja seudullisten elinkeinopalveluiden kanssa, luo edellytyksiä yritysten verkostoitumiselle, kansainvälistymiselle ja kasvulle. Elinvoimapäällikkö auttaa raisiolaisia yrityksiä löytämään tarvitsemiaan palveluita tai osallistumaan erilaisiin hankkeisiin, järjestää tapahtumia ja osallistuu kaupungin markkinoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen erityisesti elinkeinoja koskevissa asioissa sekä raportoi ja valmistelee elinvoimaan liittyviä selvityksiä ja asiakirjoja.

 

Tehtävän pätevyysvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Mattila on suorittanut tradenomitutkinnon (YAMK) ja *** kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Molemmat täyttävät viran pätevyysvaatimuksen.

 

*** tuo esille, että hakijoiden yhteenvedossa on maininta Mattilan kauppatieteiden maisterin tutkinnosta, jota ei päätöksessä ole mainittu. Mattila on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkintoon liittyviä johtamisopintoja. Käytetyssä sähköisessä rekrytointijärjestelmässä tutkinnon nimi, johon opinnot liittyvät, on kirjautunut yhteenvetoon. Tämä on ollut haastattelijoiden ja valinnan suorittaneen kaupunginhallituksen tiedossa eikä sillä ole ollut vaikutusta päätöksentekoon. Lisäksi aiemmin todetun mukaisesti molemmilla henkilöillä on koulutuksen osalta pätevyys tehtävään.

 

*** katsoo oikaisuvaatimuksessaan, että hakijoiden joukossa on hakijoita, joiden kokemus on elinkeinotehtävien, kuntamarkkinoinnin, tapahtumien järjestämisen, hankeosaamisen yms. osalta huomattavasti pidempi kuin valitun Mattilan.

 

Haastatteluissa Mattilan työtehtävien osalta tuli esille, että Mattila on työskennellyt Turun Seudun Osuuspankissa yritysrahoituksen parissa, jolloin hänellä on hyvä tuntemus alueellisista yrityksistä ja myös raisiolaista yrittäjistä. Lisäksi hän on työskennellyt yhteistyössä paikallisten yrityspalveluiden kanssa. Hän on osallistunut tapahtumien järjestämiseen pankin markkinoinnin yhteydessä ja lisäksi hän on vieraillut pankin edustajana oppilaitoksissa ja kouluissa esitelmöimässä. Mattilan työkokemuksen voidaan katsoa olevan riittävä huomioiden viran tehtävänkuva. Voidaan kuitenkin todeta, että *** työkokemus on Mattilan työkokemusta pidempi. Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole kertyneen virka- tai työuran pituus, vaan huomiota on kiinnitettävä tehtävien aiempaan hoitamiseen ja muihin ansioihin kokonaisuudessaan (KHO 25.3.2008/615).

 

Haastattelussa Mattila osoittautui henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan, esiintymiseltään ja näkemyksiltään tehtävään soveltuvimmaksi.

 

*** toi esille vahvana osaamisalueenaan markkinointiosaamista, joka käy ilmi myös hakemuksesta. Markkinointi on yksi osa elinvoimapäällikön tehtävää, mutta markkinoinnin kokonaisvastuu kuuluu Raision kaupungissa viestintäpäällikölle.

 

Mattila puolestaan toi itsestään esille sellaisia ominaisuuksia sekä tehtävään liittyviä kehittämisajatuksia, jonka perusteella hän kohosi kokonaisarvioinnissa muita hakijoita soveltuvammaksi suhteessa niihin odotuksiin, joita kaupunki viran hoitajalta hakee. Lisäksi Mattilan tuntemus tämän hetkisestä seudullisesta elinkeino-/yrittäjäverkostosta arvioitiin erittäin hyväksi. Myös Raision yrittäjien hallituksen edustajat suosittelivat Mattilan valintaa kuultuaan haastatteluissa loppusuoralle edenneitä hakijoita.

 

Lisäksi voidaan todeta, että *** palkkatoive ylitti selkeästi kaupungin asiantuntijoiden palkkatason. Raision kaupungin konsernihallinnon asiantuntijoiden tehtäväkohtaiset palkat ovat välillä 3 749,60 € - 4157,33 €, joiden lisäksi henkilöt saavat kokemuslisää 0 – 10 %.  Hän ilmoitti haastattelussa, että esitetystä palkkatoiveesta ei ole juurikaan mahdollisuutta tinkiä.

 

                                            Lopuksi

 

Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkaan pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pitempi työkokemus kuin muilla hakijoilla (KHO 19.9.1997/2296). Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin korkeimmin koulutettu tai kokenein. Virkaa täyttävällä viranomaisella on laaja harkintavalta painottaa yhtä kelpoisuusvaatimuksiin sisältyvistä vaatimuksista ja ”ohittaa” jokin muu vaatimus haastattelun ja ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvioinnin nojalla.

 

Pitempi kokemus ei esimerkiksi automaattisesti tee hakijaa vähemmän kokenutta kokonaisuutena paremmaksi. Virkaa täyttävällä on muutenkin hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien painottamisessa harkintavaltaa.

 

Valinnan yhteydessä tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella virkaan on valittu ansioituneimpana hakijana Samu Mattila. Hän on täyttänyt koulutuksensa, työkokemuksensa ja haastattelujen perusteella viran yleiset ja erityiset kelpoisuusvaatimukset. Päätös virkavalinnasta on tehty kokonaisarvioinnin perusteella, eikä Raision kaupungin näkemyksen mukaan valintaan liity tasa-arvolaissa tai yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua syrjintää.

 

 

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus ***

 

2

Ansiovertailu elinvoimapäällikkö

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

1.    tutkia *** tekemän oikaisuvaatimuksen 

2.    antaa oikaisuvaatimukseen edellä esittelytekstissä kerrotun vastauksen

3.    hylätä *** tekemän oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

***

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa