Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.08.2018/Pykälä 116

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 802/02.02.00/2018

§ 116

Teknisen lautakunnan näkemys vuoden 2019 valmistelun pohjaksi

 

 

                                                          Hallintopäällikkö Anne Rantala 14.8.2018:

 

Kaupunginhallituksen lausuntopyyntö vuoden 2019 talousarvion valmistelusta

 

Kaupunginhallitus on pyytänyt 25.6.2018 § 240 lautakunnilta talousarvion valmistelun pohjaksi näkemystä kahteen kysymykseen:

 

1.        Mitä toimenpiteitä vuoden 2018 talousarviotason pitäminen (kasvu 0 % + pakolliset palkankorotukset 3,22 %) edellyttää toiminnalta?

2.        Mitä toimenpiteitä keskukselta edellytetään, että kohdan 1. mukaista tasoa voidaan pudottaa seuraavasti:

 

           Sosiaali- ja terveyskeskus -1,0 miljoonaa euroa

           Sivistyskeskus -0,5 miljoonaa euroa

           Tekninen keskus -0,5 miljoonaa euroa

 

Keskusten johtajien/lautakuntien alustavat näkemykset tulee esitellä kaupunginhallitukselle 27.8. seminaarissa ja lautakuntien päättämät kannanotot viimeistään 5.9.mennessä. Kaupunginhallitus antaa seuraavan talousarvio­kehyspäätöksen 10.9. kokouksessaan, mikäli uudet verotuloennusteet ovat valmistuneet tuohon mennessä.

 

Teknisen lautakunnan esitys kaupunginhallitukselle

 

Teknisen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2019 valmistellaan teknisen lautakunnan käsiteltäväksi 2.10.2018 pidettävään kokoukseen.

 

Tekninen keskus on valmistellut alustavan esityksen vuoden 2019 talousarvion valmistelun pohjaksi. Esitys on oheismateriaalina.

 

Tekninen keskus esittää vuoden 2019 talousarvioon yhteensä 844.000 euron lisäystä toimintamenoihin ja 167.500 euron lisäystä toimintatuloihin, jolloin muutosten nettovaikutus on 676.500 euron lisäys vuoden 2018 talousarvioon. Edellä esitettyihin toimintamenoihin tulee lisätä vielä virka- ja työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset 3,22 %.

 

Esitettyihin talousarviomuutoksiin sisältyy tehtyjen päätösten mukaisia muutoksia, kuten rakennusten vuokramenojen lisäyksiä. Pasalanpuiston päivä­kodin käyttöönotto lisää vuokramenoja vuodelle 2019, mutta edellyttää myös lisähenkilöä ruokapalveluilta ruokailun järjestämiseen päiväkodin ruokalassa.


 

 

Teknisen keskuksen esitys sisältää myös esityksiä varautumisesta palvelujen ostojen sekä aineiden ja tarvikkeiden kustannusten nousuun. Vuoden 2018 talousarvio ei sisällä varautumista yleisen kustannustason kallistumiseen. Vuoden 2018 talousarvion osalta kustannusten nousua on havaittavissa erityisesti elintarvikkeiden, lämmön ja sähkön osalta. Sähkön siirtohintoihin on tullut 6 %:n korotus 1.7.2018 alkaen ja elintarvikkeiden hintojen arvioidaan nousevan heikosta satokaudesta johtuen. Lämmityskustannukset kasvavat, koska ilmanvaihto pidetään käynnissä ympärivuorokauden sisäilmaongelmien estämiseksi. Kesäkuun toteutuman perusteella vuoden 2018 talousarvion arvioidaan ylittyvän noin 200.000 eurolla kokonaisuudessaan. Tästä johtuen lautakunnalle esitetään harkittavaksi säästötoimenpiteiden käynnistämistä loppuvuoden aikana. Kuluvan vuoden talousarviota koskevat kustannuspaineet koskevat myös vuotta 2019.

 

Teknisen keskuksen strategiset tavoitteet on käsiteltävänä erillisenä asiana tässä lautakunnan kokouksessa. Strategiset tavoitteet liitetään talousarvioon yhdessä määrärahaesitysten kanssa. Talousarvion sisältämillä määrärahoilla on kyettävä toteuttamaan strategian mukaiset tavoitteet. Teknisen lautakunnan strategiaan on esitetty toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan Raision houkuttelevuutta lisääviin vetovoimatekijöihin ja mielikuviin. Tavoitteeksi on esitetty asuntoalueiden hoitotason nostamista ja viheralueiden hoidon tehostamista. Strategisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää näin ollen sitä, että kunnossapidosta ei karsita ja määrärahoja alueiden kunnossapitoon ja polttoaineisiin lisätään ainakin yleinen kustannustason nousu huomioon ottaen. Vuonna 2018 viheralueiden hoitoon on panostettu erillisellä 100.000 euron määrärahalla.

 

Strategiassa tavoitteena on kehittää digitaalisia palveluja kaikilla toimialoilla. Toimenpiteillä tavoitellaan kuntalaisten käyttäjätyytyväisyyden kasvattamista. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja kehittämistyöhön, nopeampia tietoliikenneyhteyksiä ja digitaalisen palvelutuotannon edellyttämää laitteistoa. Digitaalisten palvelujen kehittämisen ja lisäämisen edellyttämät resurssit tulee varmistaa talousarvion valmistelussa.

 

E18-hanke edellyttää, että kaupunki osaltaan toteuttaa hankkeen edellyttämät kaavat ja kunnallistekniset suunnitelmat. Tästä johtuen vuoden 2019 talousarviossa tulee varautua kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelun ostopalvelujen lisääntymiseen vuonna 2019.

 

Edellä esitettyjen perustelujen pohjalta tekninen keskus esittää teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion toimintatuloiksi 5.564.808 euroa ja toimintamenoiksi 25.261.721 euroa lisättynä virka- ja työehtosopimuksen mukaisilla palkankorotuksilla (3,22 %). Nettovaikutus vuoden 2018 talousarvioon on 676.500 euroa + pakollinen palkankorotus (3,22 %).


 

 

Teknisen lautakunnan esitykset toimenpiteistä talousarviotason pudottamiseksi

 

Kaupunginhallitus on pyytänyt tekniseltä lautakunnalta lausuntoa toimen­piteistä, joilla talousarvion 2018 tasoa voidaan pudottaa -0,5 M€. Teknisellä lautakunnalla on virka- ja työehtosopimusten mukaisten palkankorotusten lisäksi 676.500 euron nettopaineet vuoden 2019 talousarvioon. Näin ollen talousarvion 2018 tason pudottaminen -0,5 M€:lla edellyttäisi lautakunnalta 1,18 M€:n kokonaissäästöjä.

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2018 talousarvioon on tullut korotustarpeita jo tehtyjen päätösten, toimenpiteiden ja voimaan tulleiden hinnankorotusten vuoksi. Tekninen keskus pitää tärkeänä, että palvelujen ostojen sekä aineiden ja tarvikkeiden hintojen korotuksiin varaudutaan tulevassa talousarviossa. Lisäksi vuoden 2019 talousarviossa tulisi varmistaa riittävät taloudelliset resurssit talousarvion strategisten tavoitteiden ja E18-hankkeen edellyttämän kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelun toteuttamiseksi.

 

Mikäli vuoden 2018 talousarviosta karsitaan -0,5 M€, joudutaan toimenpiteisiin lisäämään myös henkilöstön lomautukset. Aiempien vuosien henkilöstö­säästöjen toteutuksesta saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta, että koko henkilöstöä ei voida lomauttaa 1 viikkoa pidemmäksi ajaksi, koska tietyt palvelut on pystyttävä tuottamaan. Mikäli henkilöstöä joudutaan lomauttamaan, 1–3 viikon lomautuksella henkilöstöryhmästä riippuen, voitaisiin saavuttaa enintään 250.000 euron säästöt.

 

Teknisen keskuksen esittämät säästötoimenpiteet on esitetty kokonaisuudessaan oheismateriaalissa.

 

 

Oheismateriaali

3

Teken esitys vuoden 2019 talousarvioksi

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta

 

-          antaa kaupunginhallitukselle talousarvion 2019 valmistelun pohjaksi valmistelun ja oheismateriaalin mukaisen lausunnon

 

-          esittää näkemyksenään vuoden 2019 talousarvion toimintatuloiksi 5.564.808 euroa ja toimintamenoiksi 25.261.721 euroa lisättynä virka- ja työehtosopimuksen mukaisilla palkankorotuksilla 3,22 %.

 


 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti

 

-          merkitä valmistelun ja oheismateriaalin tiedokseen

 

-          ettei se ota kantaa tässä vaiheessa yksittäisiin säästökohteisiin

 

-          esittää näkemyksenään vuoden 2019 talousarvion toimintatuloiksi 5.564.808 euroa ja toimintamenoiksi 25.261.721 euroa lisättynä virka- ja työehtosopimuksen mukaisilla palkankorotuksilla 3,22 %.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa